Pikavippivelkaa lasten kustannuksella

Koulujen alkaessa opettajajärjestö OAJ varoitti päättäjiä heikentämästä opetuksen resursseja. Opettajia huolettaa tukiopetuksen, mutta myös ylipäänsä oppituntien karsinta.Miten järjestetään tuleva erityisopetusuudistus, joka edellyttää tukiopetuksen lisäystä ja lisärahoitusta oppilaiden auttamiseen mahdollisimman varhain? Valtion kunnille osoittama raha ei riitä kattamaan koulutuksen kustannuksia. OAJ:n mukaan kunnat joutuvat vuositasolla rahoittamaan perusopetusta noin 260 miljoonalla eurolla…

lue lisää

Kesän hulinat takana, politiikan syksy käynnissä

On tullut aika vihdoin myöntää syksyn tulleen. Olen ollut laiska pitämään blogia, ensin olin kesälomalla ja sitten onkin ollut liian kiirettä. Nyt yritän kunnostautua ja kertoa kuulumiset. Alkukesästä vasemmiston piireissä kuohui, Vasemmistoliitto koki karvaan tappion europarlamentin vaaleissa ja puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen erosi tehtävästään. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Paavo…

lue lisää

Ei leikata lasten tulevaisuuden kustannuksella

Alla tänään Keskarissa julkaistu valtuustoryhmämme kannanotto Keravan leikkauspolitiikkaan. Harmittaa, että vaikka Heinolan seminaarissa myös todella monet demarit ja vihreät linjasivat puheissaan leikkauspolitiikkaa vastaan, he ovat nyt mukana hyväksymässä kompromissina vähennyksiä sekä kasvatus- ja opetustoimeen että sosiaali- ja terveystoimeen. Olisi ollut hienoa torjua leikkaukset punavihreällä rintamalla ja muiden sosiaalisen omantunnon omaavien…

lue lisää

Kampanjaa netissä ja kaduilla

Vaalikampanjaa on tullut vähitellen käynnisteltyä sekä netissä että kaduilla. Esite on nyt tehty ja sitä päästään levittämään viikonlopun aikana. Olen mukana Keravan Vasemmistoliiton teltalla lauantaina. Lisäksi on tulossa ensi torstaina 9.10. minun järjestämäni tilaisuus Cafe Introssa, aiheena ilmanstonmuutos ja kierrätys Keravalla. Siitä tarkemmin nettisivujeni mainoksessa: https://www.pialohikoski.net. Olen ollut myös mukana…

lue lisää