Miksi kokoomus haluaa kasvattaa köyhyyttä?

Samaan aikaan kun Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen murehtii Vasemmiston verouudistuksia, yhä useampi suomalainen joutuu murehtimaan ja laskemaan, riittävätkö rahat ruokaan. Sosiaaliturvaleikkaukset ovat kasvattaneet ahdistusta, eristäytymistä ja köyhyyttä. Niin Kelan tutkimus, kuin myös Mieli ry raportoivat kasvavasta pahoinvoinnista ja kriisiavun tarpeesta. Silti oikeisto haluaa jatkaa samalla leikkauslinjalla myös ensi kaudella. Onneksi kaikelle tälle kurjuudelle on olemassa … Lue lisää

Rahahanan sulkeminen ei poista virheitä

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ilmoitus Garden Helsinki -hankkeen poliittisen tuen päättymisestä on poikkeuksellinen perääntyminen. Orpo siis myöntää suoraan, että hallituksessa tehtiin suuria virheitä. Ilman opposition ja median viikkoja jatkunutta painetta tätä päätöstä ei olisi kumottu. Viikkoja jatkunut kokoomuslainen spinnaus ja kritiikin vähättely näyttäytyvät nyt todella koruttomassa valossa. Tuen vetäminen juuri eduskunnan poikkeuksellisen, kesälomat keskeyttäneen luottamusäänestyksen … Lue lisää

Puhutaan Uniperista …sekä Kemirasta ja Fortumista

Kokoomus haluaa siirtää huomion Helsinki Gardenista ja Uudenkaupungin autotehtaasta Uniperiin? Asia selvä, muistetaan myös Fortum ja Kemira. Suomalaisessa talouspolitiikassahan on toistunut lukuisia kertoja sama kuvio. Kun valtion tai kuntien strategista omaisuutta siirretään yksityisiin käsiin, asialla ovat usein olleet kokoomuslaiset Excel-Niilot. Kun päätösten seuraukset myöhemmin iskevät silmille miljarditappioina, kohonneina elinkustannuksina tai rapautuvina palveluina, poliittista vastuuta etsitään … Lue lisää

Rydmanin autoritaarinen sooloilu heiluttaa hallitusta

Hallituksen sisäinen sekasorto syvenee. Kuinka kauan korttitalo pysyy pystyssä? Sosiaali- ja terveysministeri Rydman tekee parhaansa horjuttaakseen pääministeri Orpon jakkaraa sahaamalla sitä hallituksen sisältä käsin puuhastelemalla milloin järjestöjen, milloin tutkimuksen rahoituksen kimpussa. Ministeri leikkasi omavaltaisesti puolet sosiaalityön tutkimukseen varatusta rahoituksesta. Päätös on aiheuttanut kuohuntaa tutkijapiireissä ja herättänyt huolta, että siinä on käytetty ennalta määrättyjen kriteerien sijaan … Lue lisää

Kokoomus potee muistinmenetystä

Osaaminen ja koulutus ovat parasta työllisyyspolitiikkaa, jota Suomen kaltaisessa maassa voi tehdä. Kokoomus on väittänyt täällä välikysymyskeskustelussa, että palkansaajien verotus kiristyy ja työllisyyspolitiikan keinot ovat vääriä.  Kokoomus onkin hokenut jälleen ahkeruudesta ja väittänyt hallituksen nostavan ahkerien keskituloisten verotusta.  Se ei pidä paikkaansa.  Keskituloisten ahkeruuden toisteleminen on ikävää kuultavaa niin pienituloiselle ahkeralle pätkätyöläiselle kuin myös ahkerasti … Lue lisää

Kuntarajat ylittävä metropolivaltuusto tarvitaan

Kun metropolihallinnosta oltiin päättämässä lausuntoa Keravan kaupunginhallituksessa 2.2.2015, ei lausuntoehdotusta myönteisemmän kannan annettu voittaa. Äänestyksen sijaan kaupunginjohtaja veti asian pois käsittelystä ja hallituksen puheenjohtaja kutsui ylimääräisen kokouksen viikon päästä päättämään asiasta uudestaan. Kerava ei siis antanut metropolihallinnosta lausuntoa määräaikaan 4.2.2015 mennessä. Tämän jälkeen kaupunginjohtaja teki oman jyrkästi metropolihallintoa vastustavan tiedotteensa, vaikka kaupunginhallituksen päätöksenteko asiassa keskeytettiin. … Lue lisää

Tasa-arvoinen päivähoito-oikeus on säilytettävä

Hallitus päätti lakkauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Yksityiskohdista sovitaan kuulemma myöhemmin. Tulevaisuudessa esimerkiksi vanhempainvapaalla olevien perheiden lapset pääsevät vain osa-aikahoitoon, paitsi poikkeustapauksissa, jos syynä ovat ”sosiaaliset perusteet”. Lisäksi hallitus olettaa, että muutos synnyttää uusia työpaikkoja. Mutta siis minne? Yksityisiin päivähoitopaikkoihinko? Sosiaaliset perusteet Sosiaalisista perusteista päivähoito-oikeuden edellytyksenä pyrittiin jo vuosikymmeniä sitten pääsemään eroon, sillä se asetti lapset ja … Lue lisää

Hei, meitä natotetaan taas

Helsingin sanomat jatkaa Nato-vyörytystä. Nyt he esittelevät takkiaan kääntävän kaverin Nato-vastustuksen ikonina. Jokainen voi tehdä nettihaun selvittääkseen kuinka aktiivinen Naton vastustaja Panu Laturi on ollut menneinä vuosina. Ei tule kovinkaan montaa osumaa. Hesarilla näyttää olevan kuitenkin kova tarve ajaa sotilasliiton kannatuksen kasvua. Ei ole päivää, jolloin se ei yrittäisi pääkirjoituksissaan, kolumneissaan tai uutisoinneissaan rummuttaa Nato-jäsenyyden puolesta.

Poliittisista puolueista Nato-korttinsa ovat jo selkeimmin paljastaneet kokoomus ja perussuomalaiset. He liputtavat avoimesti jäsenyyden puolesta. Wikileaksin vuodot jo joitain vuosia sitten kertoivat kokoomuspolitiikkojen Nato-aktiivisuudesta. Raporttien mukaan kokoomus ajoi Vanhasen hallituksessa läpi Yhdysvaltojen esittämiä sotilaallisia strategiamuutoksia kerta toisensa jälkeen.

Vihreissä näyttäisi myös olevan liikettä sotilasliiton suuntaan. Kaikki vähänkään näkyvämmät ehdokkaat näyttävät korostavan, että Natosta pitää keskustella. Yleensä, kun joku taho näin ilmoittaa, se tarkoittaa linjanmuutosta, ei pelkkää kriittistä keskustelua.

SDP:n oikea laita on aina nojannut Yhdysvaltoihin. Jos Paavo Lipposesta ja Liisa Jaakonsaaresta kumppaneineen olisi ollut kysymys, olisi Suomi ollut aikoja sitten kiikuttamassa jäsenhakemusta Natoon.

Yllättävää on ollut, että Tuomiojakin on viime aikoina vähätellyt uutta Naton kanssa sovittavaa sopimusta, joka mahdollistaa sotilaallisen avun vastaanottamisen nykyistä helpommin. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ihmetteli julkisesti, miksei Nato-sopimuksen valmistelusta oltu puhuttu mitään hallituksen sisällä.

Kataisen hallitusta muodostettaessa yksi suurimmista Vasemmistoliiton saavutuksista hallitusneuvotteluissa oli, että hallitusohjelmaan kirjattiin, ettei Suomi hae Nato-jäsenyyttä. Kokoomuksella olisi ollut ihan eri toiveet, mutta nyt jäsenyyshanke laitettiin sivuun.

Nyt eletään Kataisen hallituksen viimeistä vuotta. Vasemmistoliitto teki viisaan päätöksen, ja jätti hallituksen. Nyt laivan ovat jättämässä pääministeri, ja mahdollisesti varapääministeri, sekä joukko ministereitä. Kulisseissa käydään kovaa vääntöä seuraavasta hallituksesta ja sen linjoista.

Nato-jäsenyys on noussut suureksi kysymykseksi sekä eurovaalikentillä, että tulee nousemaan varmasti myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Olen ylpeä siitä, että Vasemmistoliitolla selkeän kielteinen kanta Natoon. Suomen menestystarina on ollut puolueettomuuspolitiikka ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Olisi järjetöntä lähteä rakentamaan ristiriitoja heikentäen turvallisuuttamme, huonontaen kauppasuhteitamme ja lisäten sotilaallisia menojamme.

Eurovaaleissa äänestetään siis myös turvallisuuspolitiikasta. Aseidenkalistelun sijaan on keskityttävä rauhan rakentamiseen ja demokratisoimaan talouden rakenteita. On parannettava tavallisten ihmisten arkiongelmia satsaamalla julkisten palveluiden parantamiseen sekä täystyöllisyyteen tähtäävään elvytyspolitiikkaan.

Kaatuuko hallitus? Lapsilisien puolesta on taisteltu ennenkin

Suomessa käytiin historiallinen lapsilisätaistelu 1958 vaalien alla. Silloiset hallituspuolueet, maalaisliitto ja SDP, esittivät lapsilisien maksujen siirtämistä valtion kassakriisin vedoten. Hallituksen toimenpiteet saivat äidit ympäri Suomen liikehtimään lapsilisien säilyttämiseksi.

Eduskunnassa pidettiin yhtäaikaisten mielenosoitusten kanssa maratonpuheita, mm. Hertta Kuusisen ja muiden silloisten vasemmistoedustajien voimin. Niiden avulla SKDL (Vasemmistoliiton edeltäjä) esti lapsilisien maksatuksen siirrot. Maratonpuheita pidettiin niin kauan, että asiat siirtyivät vaalien yli seuraavan uuden eduskunnan päätettäväksi, ja SKDL nousi tuolloin vaaleissa peräti maan suurimmaksi puolueeksi.

Useat mielenosoitukset sekä sadat kirjelmät johtivat siihen, ettei lapsilisiä leikattu ja hallitus joutui muuttamaan suunnitelmiaan. Tuossa parlamentaarisen ja ulkoparlamentaarisen toiminnan yhdistelmässä äidit osoittivat mieltään ulkona lastenvaunujen kanssa ja SKDL:n kansanedustajat pitivät sisällä eduskunnassa maratonpuheita.

Yhteinen taistelu kannatti, lapsilisiä ei lakkautettu edes väliaikaisesti. Se oli kansanliikkeen ja vasemmistopolitiikan yhteinen voitto. Samanlainen voitto nähtiin tänä talvena Keravalla, kun kaupunginvaltuusto taipui perumaan kasvatus- ja opetustoimeen päätetyt leikkaukset kansalaisliikkeen ja mielenosoituksen paineessa – leikkaukset, joista osaa oli lautakunnassa vastustanut Vasemmistoliiton edustaja yksin.

Vasemmiston tehtävä on myös tämän päivän Suomessa haastaa eriarvoisuutta kasvattava oikeistopolitiikka leikkauslistoineen ja kestävyysvajeineen. Haastaminen on tehtävä sekä vaaleissa että laajemmin ammattiyhdistysliikkeen sekä kansalaisjärjestöjen kanssa työpaikoilla ja kaduilla. Meillä on voimaa muuttaa maailmaa.

Myös oppositiosta voi vaikuttaa

Vasemmistoliitto osoitti tällä viikolla, ehkä myös itselleen, että myös oppositiosta voi vaikuttaa. Vasemmistoliitto ei onnistunut estämään lapsilisiin ja muihin etuuksiin tehtäviä leikkauksia hallituksen sisältä kehysriihestä käsin, mutta lähtemällä ulos hallituksesta, Vasemmistoliitto sai aikaan muutoshalua myös muihin hallituspuolueisiin. Nyt jää nähtäväksi taipuuko Kokoomus ja peruuttaa lapsilisäleikkaukset, vai kaatuko hallitus. En usko, että Vasemmistoliiton hallituksesta lähdön luoman paineen alla enää demareilla, vihreillä ja kristillisilläkään on pokkaa perua tämän päiväisiä puheitaan lapsilisien suhteen.

On kieltämättä aika erikoista, että Vasemmiston linja ei kelvannut vielä pari päivää sitten hallituskumppaneille, mutta nyt näyttää siltä, että sekä demarit, vihreät että kristilliset ovat halukkaita perumaan lapsilisien leikkaukset. Kokoomus vain ei suostu, näin on ilmoittanut pääministeri Katainen. Onko siis kaiken takana Kokoomuksen käsikirjoitus, jolla haluttiin Vasemmistoliitto ulos hallituksesta vai halusivatko he kenties kaataa koko hallituksen?

Pari Kokoomuksen keskeistä vaikuttajaa sanoi jo viime viikolla, että hallituksen kaatuminen on lähellä, ja uudet vaalit ovat edessä ehkä ensi syksynä. Tästä ei ollut Vasemmistoliiton puoluevaltuustolla mitään tietoa viime lauantaina vielä, kun itse pidin siellä puheeni, jossa vaadin hallitusta pitämään näppinsä erossa lapsilisistä. Vasemmistoliitto ei tässä asiassa ole taktikoinut, vaan on pitänyt kiinni periaatteistaan.

Minusta hallitus, joka tekee näin lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa lapsiperheiden sekä ylipäätään pieni- ja keskituloisten kustannuksella saisikin kaatua. Tulkaa demarit ja vihreät pois hallituksesta! Nyt olisi oikea aika alkaa rakentaa Ruotsin malliin punavihreää solidaarista liittoumaa yhdessä. Perutaan leikkaukset perusturvaan, lapsilisiin, työttömyysturvaan ja myös kehy-rahoihin. Estetään yhdessä se, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen valtaan tulee kolmen suuren porvaripuolueen entistäkin hirmuisempi leikkurihallitus!

Mitä hallitus päätti?

Hallitus päätti kehysriihessä leikata lapsilisistä 110 miljoonaa euroa. Kelan ja THL:n tilastoista selviää, että jo nyt lapsilisän reaaliarvo on tippunut merkittävästi. Nykyinen hallitus on tehnyt lapsiperheisiin kohdistuneita säästöjä aiemminkin. Vaikka lapsilisä sidottiin elinkustannusindeksiin vuonna 2011, korotus ehdittiin tehdä vain kerran. Vuonna 2012 korotukset päätettiin jäädytettää vuosiksi 2013–2015.

Kelan ja THL:n tilastot paljastavat, että 1990-luvun alun laman jälkeen tuen määrä oli suurempi. Nykyrahaksi muutettuna keskimääräinen lapsilisä vuonna 1995 oli noin 145 euroa kun se nyt on noin 122 euroa. Samalla on laskenut kotihoidontuen taso.

Miksei Lapsen oikeuksien sopimuksen velvoittamaa lapsivaikutusten arviointia tehdä ennen kehysriihien päätöksiä, jotta vaikutukset tiedettäisiin? Entä kelpaavatko demareille ja vihreille kuitenkin muut pieni- ja keskituloisiin kohdistuvat leikkauspäätökset, kuten perusturvan indeksijäädytykset ja työttömyyspäivärahan leikkaus?

Työttömyysturvan, eläkkeiden ja opintotuen tason osittainen jäädyttäminen tarkoittaa, että tukien taso laskee suhteessa hintojen nousuun. Ruoan, lääkkeiden, vaatteiden ja muiden välttämättömyyksien hinnat nousevat enemmän kuin leikatulla indeksillä korvataan. Perusturvan varassa eläville jää siis vähemmän käteen. Myös lääkkeiden kela-korvauksia leikataan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin tehdään 40 miljoonan euron korotus, joka puolestaan tulee näkymään terveyskeskusmaksuissa.

Lapsilisän leikkausten peruminen on tärkeä tavoite, mutta jos vain tämä jäävuoren huippu kaikista leikkauksista perutaan, jää vielä monta muuta päätöstä, jotka rokottavat lapsiperheitä, köyhiä, työttömiä, sairaita ja pienituloisia.

Lapsilisät säilytettävä universaaleina

Vaarana on myös, että mikäli lapsilisäleikkausta ei peruta, vaan korjataan jollain muulla toimenpiteellä, demarit ja vihreät ovat tämän päiväisissä ulostuloissaan näyttäneet olevan valmiita romuttamassa lapsilisien universaaliuden periaatteen.

Lapsilisät ovat siitä erityinen tulonsiirto, että sillä tasoitetaan lapsiperheiden ja muiden kansalaisten välisiä tuloeroja. Sillä ei siis ole tarkoitus tasoittaa tuloeroja yleensä, vaan siihen tarkoitukseen on olemassa progressiivinen verotus ja sosiaaliturva. Jos lapsilisät nyt muutetaan progresiivisesti verotettavaksi tuloksi, se muuttaa niiden aseman perusteellisesti.

Joka kerta, kun tehdään säästö- ja leikkauslistoja, lapset ovat leikkausten kärjessä. Lapsiperheiden toimeentuloa ei enää tueta samalla tavalla kuin ennen, eikä lapsista seuraaviin kustannuksiin osallistuta. Hallitus on tehnyt monia muitakin ratkaisuja, jotka vaikuttavat lapsiperheiden toimeentulotukeen. Merkittävimpiä ovat asumiskustannusten, ruoan ja vaatteiden hinnan korotukset kiinteistö-, energia- ja arvonlisäverojen korotusten kautta.

Kokonaisuus on lapsiperheiden toimeentulon kannalta todella negatiivinen. Se heikentää ostovoimaa. Hallituksen talouslinjaukset ruokkivat lamaa ja lisäävät työttömyyttä. Linjaukset eivät luo kasvun edellytyksiä, riittävät investoinnit työllisyyspolitiikkaan puuttuvat. Samoin näinä aikoina ansiosidonnaisen päivärahan leikkaus on kasvan työttömyyden oloissa sosiaalisesti täysin kestämätön leikkauskeino.

Suunnan on muututtava

Onko pääministeri Kataisen suunnitelma nyt laman varjolla romuttaa koko vasemmiston ja maalaisliiton voimin aikoinaan rakentama hyvinvointivaltio? Nyt on ensisijaisen tärkeää luoda lisää painetta perua nämä todellista kestävyysvajetta ruokkivat leikkaustoimet.

Jos ei hallitus kaadu, niin viimeistään eurovaaleissa kansalaisilla on näytön paikka ja mahdollisuus muuttaa politiikan suuntaa vasemmalle.

Lapsiin kohdistuvat leikkaukset ovat kohtuuttomia

Jos näyttäytyy Suomen talous epävarmana, on samaa liikkeellä Keravan budjettipolitiikassa. Ensin koko viime vuosi väitettiin, että tehty budjetti oli liian optimistinen ja tulisi menemään miinuksille. Tämä siksi, että vastuuttomiksi haukutut poliitikot eivät halunneet tehdä viime vuodelle budjettia, joka olisi johtanut palveluiden leikkauksiin. Vain kokoomus jättäytyi ulos vuoden 2013 budjettisovusta Keravalla.

Myöhemmin osoittautui, että tuo epärealistiseksi haukuttu vuoden 2013 budjetti verotuloarvioineen saavutettiin ja tuloja tuli reippaasti yli arvioidun. Keravalla kuitenkin koko viime vuosi pohjustettiin vuoden 2014 budjettia, jotta siitä saataisiin kireämpi. Poliitikoille maalailtiin, kuinka tuomiopäivä tulee, jos budjetointi perustuisi lautakuntien esittämille palvelutarpeille, eikä jatkuville leikkauslistoille.

Valtuustosopimuksesta, johon kaikki ryhmät pitkien neuvotteluiden jälkeen tulivat mukaan, kirjattiin hyvin tiukka. Päättäjille tarjoiltiin virkamieskunna puolelta evääksi pitkiä leikkauslistoja ja uhka henkilöstön irtisanomislistoista. Tuskin muste oli ehtinyt budjettisopimuksesta kuivua, kun saimme tammikuussa ennakkotietoa viime vuoden 2013 tilinpäätöksestä, joka tulee Keravalla olemaan useita miljoonia ylijäämäinen. Tämä asettaa koko valtuustosopimuksen ja sen taustalle annetut talousluvut uuteen valoon sekä altistaa ne kriittiselle tarkastelulle.

Lue lisää