Poistaisiko perheministeri köyhyyden?

Tuoreet tutkimukset kertovat karua kieltä suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä. Lapsiperheiden köyhyys on kolminkertaistunut 1990-luvulta. Tuloerot ovat palanneet 1970-luvun tasolle. Leipäjonoissa on Keski-Uudellamaallakin yhä enemmän lapsiperheitä. Pääministeri Kiviniemi ehdotti perheministeriä, mutta miksi hän ei esitä toimia lapsiköyhyyden poistamiseen? Tilastokeskus julkaisi taannoin vuoden 2009 tilastot pienituloisuudesta. Sen mukaan lapsiköyhyysaste Suomessa oli 13,2 %….

lue lisää

Kercan rahoitus uskomusten varassa?

Keravan kaupunginvaltuuston tärkein päätös kokouksessaan 1.2.2010 oli vuoden 2010 talousarvion muuttaminen, vaikka keskustelua se ei valtuustossa synnyttänytkään. Kuluvaa vuotta 2010 on nyt eletty vasta kuukauden verran, kun Keravan kaupungin budjettia jo muutettiin. Kaupunkitekniikka esitti kaupunginhallituksen kannattamana, että Keravan uuden logistiikkakeskuksen Kercan kuntatekniikan suunnitteluun ja rakentamiseen myönnettäisiin 1,7 miljoonaa euroa vuodelle…

lue lisää

Ei leikkauksille, kyllä luokkakokojen pienentämiselle

Keravan kaupunginvaltuustossa äänestettiin tänään leikkauksista. Itse äänestin, kuten jo edellisessä blogikirjoituksessani ennakkoon kerroin,  leikkauksia vastaan. Valtuustossa käytettiin paljon kriittisiä puheenvuoroja, mutta valitettavasti suuri enemmistö silti oli valmis hyväksymään kompromissina kaupunginjohtajan alunperin Heinolan talousseminaarissa tekemää leikkausesitystä hieman pienemmän leikkauslistan. Tämä, kuulemma lamatalkoiden ensimmäinen erä, hyväksyttiin äänin 42 puolesta, 8 vastaan ja…

lue lisää

Ei leikata lasten tulevaisuuden kustannuksella

Alla tänään Keskarissa julkaistu valtuustoryhmämme kannanotto Keravan leikkauspolitiikkaan. Harmittaa, että vaikka Heinolan seminaarissa myös todella monet demarit ja vihreät linjasivat puheissaan leikkauspolitiikkaa vastaan, he ovat nyt mukana hyväksymässä kompromissina vähennyksiä sekä kasvatus- ja opetustoimeen että sosiaali- ja terveystoimeen. Olisi ollut hienoa torjua leikkaukset punavihreällä rintamalla ja muiden sosiaalisen omantunnon omaavien…

lue lisää