Jostain syystä usein ajatellaan, ettei maatalouspolitiikka kiinnosta vasemmistoa. Maatalouspolitiikalla on kuitenkin merkitystä työllisyydelle, ympäristölle, kansantaloudelle sekä ihan meidän kaikkien tavallisten duunareiden, opiskelijoiden, eläkeläisten tai työttömien arjen kulutusmahdollisuuksille. Asia on siksikin tärkeä, että noin puolet EU:n budjetista käytetään maataloustukiin. Ruokakorin hinnalla, elintarvikkeiden puhtaudella, tuotannon eettisyydellä ja ympäristölle aiheutetulla kuormituksella on valtava…
Pätkätyöläisen kesä: lähilomailua ja luomuruokaa
Olen viettänyt perheeni kanssa kesälomaa juhannuksesta asti. Olen pätkätyöläinen, enkä ole ehtinyt reilua paria viikkoa pidempää lomaa tälle vuodelle tienata, mutta vaihtamalla lomarahani vapaisiin ja ottaen myös pari päivää palkatonta vapaata, sain koottua neljä viikkoa kesälomaa, jotta olen saanut viettää aikaa lapsen kanssa päiväkotiryhmän ollessa kesälomalla. Loman ansaintajärjestelmä olisikin aika…