Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski on jättänyt tänään lakialoitteen, jonka tarkoituksena on helpottaa omaishoitajien yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia kunnalliseen päätöksentekoon. – Suurin osa omaishoitajista on naisia, joten aloitteessa on myös kyse naisten demokraattisten osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta. Omaishoitajilla on paljon arvokasta tietoa kuntapalveluiden toimivuudesta. Olisi tärkeää edistää heidän mahdollisuuksiaan asettua ehdolle ja toimia kunnallisissa luottamustehtävissä,…
Lohikoski: Omaishoitajalle taattava osallistumismahdollisuus luottamustehtäviin
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski on tekemässä lakialoitetta, jonka tarkoituksena on helpottaa omaishoitajien osallistumista kunnalliseen päätöksentekoon. Aloite on ajankohtainen parhaillaan vietettävällä vanhustenviikolla, sillä valtaosa omaishoitajista ja -hoidettavista on yli 65-vuotiaita. -Koska suurin osa omaishoitajista on naisia, aloitteessa on myös kyse naisten demokraattisten osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta, Lohikoski sanoo. Lohikosken lakialoitteessa esitetään lisättäväksi kuntalain…