Oppivelvollisuusuudistus ja maksuton toinen aste ovat tasa-arvoharppaus

Viime päivinä on jälleen keskusteltu oppivelvollisuuden uudistuksesta ja siitä onko se liian kallis hanke. Oppivelvollisuusuudistuksen hinnaksi on arvioitu 129 miljoonaa euroa. Talouspolitiikan arviointineuvoston arvion mukaan uudistus tulee pitkällä aikavälillä olemaan kustannusneutraali. Arvioiden mukaan hyödyt tulevat ylittämään kustannukset, vaikka uudistuksen onnistumiseksi tehdään lisäpanostuksia muun muassa erityisopetukseen ja opinto-ohjaukseen. Pelkällä peruskoulupohjalla ei…

lue lisää

Historiallinen koulutusuudistus

Tänä päivänä noin 16 % nuorista jää ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Millaisia nuoria he ovat? Tuskin ainakaan sellaisia, joiden kouluttaminen olisi Suomelle hukkaan heitettyä rahaa. Päin vastoin. Pelkällä peruskoulupohjalla ei nykyisessä työelämässä enää työllisty. Oppivelvollisuutta uudistamalla parannetaan työllisyyttä, koulutuksellista tasa-arvoa ja puututaan kouluttamattomuuden periytymiseen. Lasten taustan vaikutus oppimistuloksiin on alkanut…

lue lisää

Koulutustason nosto välttämätöntä

Tammikuussa, kun eduskunta oli istuntotauolla ja kansanedustajat maakunnissaan, kiersin kouluissa eri puolilla Uuttamaata.  Vierailin Järvenpään lukiossa, ammatillisissa oppilaitoksissa Keudassa Keravalla ja Luksiassa Nummelassa sekä Vantaan steinerkoulussa ja -lukiossa.  Lisäksi vierailin nuorten työpajoilla Keravalla ja Vantaalla. Tutustuin myös Vantaan etsivään nuorisotyöhön ja ”Kipinä” -toimintaan, joka ohjaa koulutuksen ja työn ulkopuolella olevia…

lue lisää

Politiikan suunnanmuutos on välttämätön

Julkaistu Keski-Uusimaassa 11.5.2010 Lukijan kynästä palstalla Nimimerkki ”Veronmaksaja” suuntasi 7.5. kysymyksensä 160 merkkiä -palstalla ilmeisesti minulle. Nimimerkki kirjoitti, että eduskuntaehdokas vaatii luokkien pienentämistä, rakennushankkeiden lisäämistä jne. ja kysyi, että eikö Kreikasta opittu mitään. Hän viitannee vappupuheeseeni, jossa totesin, että porvarihallituksen rikkaita suosiva veroelvytys ei toimi, vaan tarvitaan työllistävää ja yhteiskunnallisesti…

lue lisää

Koulutusta rahan vai ihmisten ehdoilla?

Olin torstaina puhumassa Keravalla kahdessa koulutusta käsittelevässä tilaisuudessa. Iltapäivällä sain kunnian osallistua ensimmäiseen Keravan nuorten ääni -tilaisuuteen paneelikeskustelijana. Tapahtuma oli järjestetty Keravan koulujen oppilaskuntien edustajien kuulemiseksi, eli kaikista kouluista oli edustus ja koululaiset olivat etukäteen laatineet liudan kysymyksiä aikuisille. Vastoin alkuperäistä tarkoitusta, olin koululaisten tentattavana paneelissa ainoana kaupunginvaltuutettuna, lisäkseni nuorten…

lue lisää