Vasemmiston valtuustoryhmä iloitsee investoivasta ja palvelut turvaavasta budjetista. Valtuustoneuvotteluihin lähtiessämme Vasemmistoliitto halusi turvata keravalaisten palvelut leikkauksilta ja pitää näinä kovina aikoina huolta myös niistä kaupunkilaisista, joihin lama on iskenyt kovimmin, esimerkiksi työttömyyden kohdatessa. Investoinnit uimahalliin ja Kurkelan kouluun Keravan Vasemmistoliitolle oli tärkeää varmistaa budjettiin tarpeelliset investoinnit, joilla luodaan sekä parempia…
Keravan terveyskeskuksen palvelut turvattava
Keravan terveyskeskuksen ilta- ja viikonloppupäivystys siirtyi kaupunginhallituksen 17.11. tekemällä päätöksellä Vantaan Peijakseen ja siellä Attendon hoidettavaksi. Päätös ei ollut yksimielinen. Jätin asiasta eriävän mielipiteen.
Keski-Uudenmaan Vasemmisto ei hyväksy Kasikuntahankkeen leikkauslistoja
Vasemmistoliiton valtuustoryhmät Keski-Uudellamaalla suhtautuvat kielteisesti kahdeksan kunnan laajuiseen kuntaliitokseen ja sen mukana tuleviin leikkauslistoihin. Kahdeksikko on liitosalueena liian suuri. Se kaventaa lähidemokratiaa ja vie lähipalveluita koskevaa päätöksentekoa kauemmas kuntalaisten arjesta. Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Nurmijärven, Mäntsälän ja Tuusulan vasemmistoliittolaiset valtuutetut kaipaavat kuntaliitoskeskusteluihin ihmislähtöisempää näkökulmaa. Emme ole valmiita ajamaan alas lähipalveluita. Yhdistymisselvitys…