Vasemmisto on toivon liike

Vasemmistoliitto pitää puoluekokouksen viikonloppuna Tampereella. Olen Uudenmaan piirin ja useiden sen osastojen asettama ehdokas puolueen varapuheenjohtajaksi. Kävi kisassa kuinka tahansa, olen iloinen ja kiitollinen, että olen saanut paljon tukea ja kannustusta myös muista piirijärjestöistä eri puolilta Suomea. Kokous on kuitenkin paljon muutakin, kuin henkilövalintoja. Kokouksessa Vasemmiston kenttäväki kokoontuu yhteen, keskustelee…

lue lisää

Kiittää 1615 kertaa, taistelu jatkuu!

on kiitollinen ensikertalaisena 1615 äänestä ja tukiryhmän valtavasta työstä ♥ Kampanja oli upea, tulos tyydyttävä, taistelu jatkuu! Neljän vuoden päästä kirkkaasti läpi, tämä on ollut viesti jonka olen saanut palautteena viime yön aikana facebookin ja sähköpostin kautta. No, siihen on aikaa, sitä ennen jatkuu työ paikallistasolla, tulos Keravalla antaa uskoa…

lue lisää

Kyse on työstä, leivästä ja palveluista

Tulo-, varallisuus- ja terveyserot ovat kasvaneet Suomessa viime vuosina ennätysvauhtia ja se on vallassa olevan porvarihallituksen politiikan seurausta. Terveys- ja hoivapalveluiden saatavuus on  muuttunut yhä enemmän tuloista riippuvaiseksi. Sinivihreä hallitus edisti tätä suuntausta jatkuvasti esittämällä ulkoistamisia ja yksityistämisiä. Julkiset palvelut on tehokkaampaa toteuttaa julkisina, kunhan niihin varataan valtion ja kuntien…

lue lisää

Ei perhepäivähoitajien pakkoyrittäjyydelle

Valtuustoaloite perhepäivähoidosta Keravalla Perhepäivähoito on monellakin tavalla edullinen päivähoidon muoto. Kunnalle se on edullista, kun hoitaja antaa kotinsa kunnan päivähoidon käyttöön kohtuullista korvausta vastaan. Lapsille se on pienten ryhmien ansiosta rauhallinen ja lasten erityistarpeet huomioiva hoitomuoto. Hoitajalle puolestaan tarjoutuu elämäntilanteeseen sopiva tapa tehdä työtä. Perhepäivähoitopaikat auttaisivat Keravan päivähoitopaikkojen puutteeseen. Päiväkodeissa…

lue lisää

Katse kouluihin ja päiväkoteihin: loppu säästöille pienimpien kustannuksella!

Puhuin Vasemmistoliiton tavoitteista lapsiperheiden toimeentulon ja palveluiden parantamiseksi Keravalla 5.3.2011 pidetyssä Uudenmaan Vasemmistoliiton koko perheen tapahtumassa. Erityisesti kiinnitin puheessani huomiota päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoihin Keravalla, jotka ovat kasvaneet huolestuttavan suuriksi. Koulujen ja päiväkotien ryhmäkokoja pienennettävä Näyttää siltä, että kuntien vapaus päättää itsenäisesti toteutuu nykyisin vapautena säästää kaikkein pienimpien ja heikoimpien…

lue lisää

Poistaisiko perheministeri köyhyyden?

Tuoreet tutkimukset kertovat karua kieltä suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä. Lapsiperheiden köyhyys on kolminkertaistunut 1990-luvulta. Tuloerot ovat palanneet 1970-luvun tasolle. Leipäjonoissa on Keski-Uudellamaallakin yhä enemmän lapsiperheitä. Pääministeri Kiviniemi ehdotti perheministeriä, mutta miksi hän ei esitä toimia lapsiköyhyyden poistamiseen? Tilastokeskus julkaisi taannoin vuoden 2009 tilastot pienituloisuudesta. Sen mukaan lapsiköyhyysaste Suomessa oli 13,2 %….

lue lisää

Grynderit kuriin, lakiin kirjattava jokaiselle oikeus asuntoon

Asuntopula Helsingin seudulla on muuttunut krooniseksi, ja hinnat ovat nousseet ennätyskorkealle. Väkimäärä pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa kasvaa, mutta kohtuuhintaisten vuokrakämppien puuttuminen uhkaa pian pysäyttää palvelualojen tarvitsemien työntekijöiden muuton seudulle. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa asuntomarkkinoilla. Vuokra-asunnon etsijät ja asunnonostajat törmäävät pilviä hipoviin hintoihin sekä pitkiin asuntojonoihin. Kun kohtuuhintaisia kämppiä ei ole…

lue lisää

Turkistarhauksesta luovuttava siirtymäajan jälkeen

Kannanotto / Pia Lohikoski ja Mirka Muukkonen: Kuluneella viikolla esitettiin MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa tuoretta materiaalia suomalaisilta turkistarhoilta, jotka paljastivat vakavia laiminlyöntejä turkiseläinten kohtelussa. Kuvamateriaali todistaa, että nykyinen laki ei huomioi tarpeeksi eläimen hyvinvointia. Kuvamateriaali kokonaisuudessaan http://www.tarhauskielto.fi/ Vastaava kohu nousi vasta vuosi sitten, kun samansisältöistä materiaalia päätyi julkisuuteen. Tuolloin turkistuottajat…

lue lisää