Oikeisto on murentanut talouden pohjan

”Julkinen talous on edelleen kriittisessä tilassa”, sanoi pääministeri Orpo tänään. Todellisuudessa oikeistohallitus on itse ajanut julkisen talouden tähän tilaan luomalla leikkauspolitikkallaan kurjistumiskierteen, syvenevän työttömyyden ja heikentämällä valtion tulopohjaa veronkevennyspäätöksillään. Kehysriihessä haetaan nyt uusia 400 miljoonan euron säästöjä, koska aiemmat massiiviset leikkaukset eivät ole purreet. Sosiaali- ja terveyspalveluista aiotaan karsia peräti 200 miljoonaa lisää. Esimerkiksi työtoiminta … Lue lisää

75 % kansasta kannattaa esittämäämme miljonääriveroa

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti alunperin 10.3.2022 minun valmistelemani ja eduskunnan tietopalvelun laskelmiin perustuvan toimenpidealoitteen miljonääriveron käyttöönotosta. Uunituoreen mielipidetiedustelun mukaan suomalaisten tuki miljonääriveron säätämiselle on vahvaa. Peräti 75 prosenttia suomalaisista suhtautuu veroon myönteisesti. Kyselyn teki Verian vasemmistoliiton toimeksiannosta. Kysely tehtiin puoluebarometrin yhteydessä tänä syksynä ja kysymykseen vastasi 1263 suomalaista. Vastaajilta kysyttiin pitäisikö niin kutsuttu miljonäärivero ottaa käyttöön … Lue lisää

Työelämän tasa-arvoon aitoa sitoutumista oikeudenmukaisella veropolitiikalla

Julkisten alojen palkkaohjelma on välttämätön Pia Lohikoski vasemmistoliitto kansanedustaja uusimaa kerava

Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, totesi Sipilän hallitus ohjelmassaan vuonna 2015. Vuonna 2022 naisten ja miesten keskimääräinen ansioero koko työmarkkinoilla on yhä noin 16 prosenttia. Ero kaventuu todella hitaasti, eikä suoranainen sokeus Suomessa piileville rakenteellisille tasa-arvon sudenkuopille helpota tilannetta. Tällä hallitustaipaleella vasemmistoliitto on päässyt edistämään perhevapaauudistuksen läpiviemistä, joka on suuri harppaus eteenpäin ikiaikaisesta hoivatyön epätasa-arvoisesta jaosta. … Lue lisää

Varallisuuserojen kasvuun on puututtava miljonääriverolla

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti viime viikolla eduskunnassa toimenpidealoitteen miljonääriveron käyttöönotosta. Vasemmistoliiton kansanedustajana ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsenenä olin tyytyväinen allekirjoittaessani aloitteen ensimmäisenä. Miljonäärivero on mielestäni kipeästi kaivattu askel kohti oikeudenmukaista verojärjestelmää, joka turvaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen ja tasaa tulo- ja varallisuuseroja. Varallisuuserot Suomessa kasvavat vauhdilla ja vauraus keskittyy yhä selkeämmin kaikkein varakkaimman väestön käsiin. Samalla meillä on edessämme … Lue lisää

Riittävällä tulopohjalla turvataan tärkeät palvelut

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa käytössä olevalla suhteellisen korkealla veroasteella on vahva yhteys yhteiskunnan hyvinvointiin. Tämä on selkeästi havaittavissa kansainvälisissä vertailuissa. Suomessa verotus ei ole poikkeuksellisen korkeaa. Euroopan mittakaavassa Suomi on kokonaisveroasteen suhteen sijalla seitsemän.  Valtion verotuksessa palkansaajan tuloveroprosentti on laskemassa ensi vuonna 0,2 prosenttiyksikköä. Hallitus on toteuttamassa vuodelle 2022 hallitusohjelman mukaiset tarkistukset ansiotulojen veroperusteisiin, jotta yleinen ansiotason … Lue lisää

Yritystuet suunnattava niitä oikeasti tarvitseville

Koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen shokin takia jo lähes 200.000 ihmistä on lomautettu ja moni pienyrittäjä on ajettu ahtaalle. On tärkeää, että hallitus on määrätietoisesti lähtenyt tukemaan yrityksiä ja sen kautta puolustamaan työpaikkoja. Business Finlandin kautta jaettavat yritystoiminnan kehittämistuet eivät ole kaikilta osin kohdentuneet kaikkein eniten tukea tarvitseville. Siksi on hyvä, että nyt pöydällä on tukimalleja, jotka … Lue lisää

Miten Vasemmisto elvyttää? Vieraana Jouko Kajanoja

Lohikoski – Puhetta politiikasta -ohjelman tämän viikon teemana on elvytyspolitiikka. Vieraana valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan dosentti Jouko Kajanoja. Kajanoja toimii tällä hetkellä Vasemmistoliiton talous- ja työllisyyspoliittisen työryhmän puheenjohtajana, mutta kokemusta hänelle on kertynyt myös muun muassa työministerinä ja KELA:n yhteiskuntatutkimuksen päällikkönä. Miten Vasemmiston elvytys kohentaisi työllisyyttä ja mitä seurauksia siitä  olisi? Mitä Vasemmisto tarkoittaa, kun se puhuu … Lue lisää

Miksi agressiiviseen verosuunnitteluun ja veroparatiisitalouteen ei puututa – Vieraana Anna Kontula

  Kansanedustaja ja tutkija Anna Kontula kertoo tuoreesta Varjotalous selvityksestä Lohikoski – #Puhetta politiikasta -radio-ohjelman vieraana. Mistä varjotaloudessa on kysymys? Mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan? Anna Kontulan ja Taneli Hämäläisen tuoreessa Varjotalous-selvityksessä tarkastellaan sitä, miten Suomen hallitusohjelmaan 2011 kirjatut toimet ovat edenneet – tai pikemminkin olleet etenemättä. Pizzerioita jahdataan mutta ei isoja kansainvälisiä veronkiertäjiä Näyttää siltä, … Lue lisää

Suomen rikkaat i Esko Seppänen vieraana

Keille Suomessa on rikkaudet kasautuneet ja miten, keskustelin toimittaja ja tietokirjailija Esko Seppäsen kanssa Puhetta politiikasta -ohjelmassa. Seppänen on myös entinen europarlamentaarikko ja entinen kansanedustaja. Rikkauden uusjako – osinkojen ja myyntivoittojen verotus Miten tuloerot Suomessa kehittyvät? Uudessa ”Suomen rikkaat, kuka kukin on” -kirjassaan asiaa tutkinut Esko Seppänen väittää, että kuluneiden 30 vuoden aikana Suomessa on tapahtunut … Lue lisää

Veroparatiisit vai lähikoulut?

Kuntapolitiikassa on valintakysymys, pidetäänkö kiinni tiukoista talousraameista ja esimerkiksi Keravalla kouluissa Suomen suurimmista luokkakoista.

Kun valtuustossa esittää pienempiä luokkakokoja ja lähikouluja, ruuhkatonta terveyskeskusta ja nykyaikaista toimivaa uimahallia – saa aina kuulla, ettei meillä ole varaa. Kerava kuitenkin on yksi Suomen varakkaimpia kuntia.

Maailma ja Suomi ovat vauraampia kuin koskaan ennen. Varallisuus on vain epätasaisemmin jakautunut kuin aiemmin. Mistä tämä johtuu?

Suomessa on tehty parin vuosikymmenen aikana vero- ja palkkapolitiikkaa, joka on kasvattanut tuloeroja, mutta rikastuttanut suuromistajia ja suuryhtiöitä. Meille taviksille on tarjottu lähinnä palkkamalttia ja kasvavia kulutusveroja.

Taloustieteilijä Thomas Pikettyn mukaan olemme palaamassa 1800-luvulle, jolloin pieni perinnöillä ja koroilla elävä eliitti hallitsi yhteiskuntaa. Vuodesta 1914 lähtien tuloerot pienenivät 1970-luvulle saakka, jonka jälkeen ne kääntyivät jälleen kasvuun.

Uusi finanssieliitti piilottaa omaisuuksiaan veroparatiiseihin ja samaan aikaan valittaa hyvinvointivaltion ja julkisten palveluiden maksavan liikaa. He itse ovat vapaamatkustajia, jotka imivät hyödyn pääomien vapauttamisesta, eivätkä epäröi puolustaa asemiaan. Sitä paitsi näitä rikkaita verotetaan usein keveämmin kuin palkansaajia.

A-studio kertoi taannoin, että kansainvälisen verokeinottelun yksi polku johtaa Keravalle, Sinebrychoffin tehtaan ympärille. Sinebrychoff siirtyi Carlsbergin omistukseen vuonna 1999. Veronkiertoon johtanut omistuskuvio luotiin hallinto-oikeuden mukaan vuonna 2006.

Sinebrychoffin Keravalle maksamat verot putosivat jyrkästi. Vielä vuonna 2006 yhtiö maksoi veroja noin 9 miljoonaa ja vuonna 2007 enää 2,4 miljoonaa euroa. Asian käsittely jatkuu ylemmissä oikeusasteissa, nähtäväksi jää, tuleeko asiasta ennakkotapaus.

EU:n verovajetta on arvoinut europarlamentin toimeksiannosta Richard Murphy. Hänen mukaansa EU:n verotus vuotaa noin 1000 miljardia euroa vuodessa veroparatiiseihin. Se kaikki on pois siitä veropohjasta, joilla palvelumme rahoitetaan.

Veroparatiiseihin katoava tuhat miljardia on kaksi kertaa enemmän, kuin EU-alueella käytetään yhteensä terveydenhuoltoon. Laskennallisesti EU-maiden yhteenlaskettu velka kuitattaisiin noin 9 vuodessa, jos verovajeesta päästäisiin kokonaan.

Julkisista palveluista huolta kantavana kuntapäättäjänä on ollut tuskallista seurata sitä intoa, jolla veroparatiisiongelmaa on julkisuudessa vähätelty. On jopa väitetty, että liika periaatteellisuus, kuten oikeudenmukainen verotus, on pahasta. Itse on täsmälleen päinvastaista mieltä.

Julkaistu kolumnina Keski-Uusimaa -lehdessä 18.5.