Tuetaanko Keravalla lapsiperheitä, ihan aikuisten oikeasti?

Juhlapuheissa kuulee kerrottavan, että syrjäytymistä ennaltaehkäisevät palvelut ovat parasta säästöä, koska ne estävät vakavampien ja kalliimmin hoidettavien ongelmien syntyä. Miksi näin ei sitten toimita käytännössä, ihan aikuisten oikeasti, on jäänyt minulle Keravan valtuustossa arvoitukseksi.

Jostain syystä riittävää -lautakuntien tarkoin harkitsemaa ja esittämää – rahoitusta palveluille ei ole myönnetty sen paremmin sosiaali- ja terveystoimessa kuin kasvatus- ja opetustoimessakaan. Vasemmisto on riittävää rahoitusta esittäessään hävinnyt Keravan valtuuston budjettiäänestykset.

Valtuuston ylivoimainen enemmistö on halunnut pitää verot alhaalla ja karsia palvelut minimitasolle tai sen alle. Muita poliittisia ryhmiä ei tunnu hävettävän tarpeeksi se, että Keravan peruskouluissa on Suomen suurimmat luokkakoot tai että tuotamme useimmat sosiaali- ja terveyspalvelut huomattavasti pienemmillä resursseilla kuin naapurikunnissa.

Keravan peruspalvelut kuntoon

Kunnan peruspalvelut, kuten neuvola, päivähoito, koulu ja oppilashuolto tukevat lasten ja nuorten kasvua ja vähentävät syrjäytymisen riskiä. Lamavuosien säästöt 1990-luvulla vähensivät lasten ja lapsiperheiden peruspalveluita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n selvityksen mukaan palveluiden vähentäminen näkyy lasten ja nuorten lisääntyneenä pahoinvointina sekä pahoinvointia korjaavien palveluiden lisäkustannuksina.

Peruspalveluihin tehdyt leikkaukset on Vasemmiston mielestä vihdoinkin korjattava. Keravan peruspalvelut on saatettava sellaiseen kuntoon, että ongelmiin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa ja eniten apua tarvitsevat lapset ja perheet pystytään tunnistamaan ja ohjaamaan oikean tuen piiriin.

Tutkimukset osoittavat, että syrjäytyminen on usein periytyvää. Nuorten syrjäytymisen taustalla on yleensä koti. Siksi lasten tai nuorten ongelmien selvittely ei useinkaan onnistu, ellei samalla panosteta huomattavasti nykyistä enemmän vanhempien tilanteen parantamiseen. Tarvitaan sosiaalityötä, joka pystyy ratkomaan koko perheen, myös vanhempien, ongelmia.

Tukea perheille ajoissa

Vaikka vanhemmat yrittäisivät parhaansa, he eivät aina jaksa tai pysty huolehtimaan lapsista.  Ihmisillä, jotka kohtaavat lapsia ja perheitä työssään, on oltava aikaa, resursseja ja kykyä nähdä, jos kaikki ei ole kunnossa. Ja mahdollisuus ohjata heidät oikeiden palveluiden pariin jo silloin, kun ongelmat ovat vasta alussa.

Tällä hetkellä perheiden on vaikeaa Keravalla saada apua siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat vielä pieniä. Tarvitaan helposti lähestyttäviä täsmäpalveluita, jotka on suunnattu nuorille ja heidän perheilleen. Paikkoja, joista saa luukulta toiselle pompottelun sijaan helposti apua.

Kotiapu, perheneuvola ja lastensuojelu

Vielä 90-luvun lama-aikana kodinhoitajia saattoi Keravallakin tulla kotiin auttamaan väsynyttä äitiä. Lastensuojelu saattoi järjestää kotipalvelun eronneeseen, väkivaltaa kokeneeseen perheeseen ja kotipalvelun työntekijät olivat läsnä arjessa pahimman kriisin yli. 2000-luvulla vastaavaa apua ei enää ole ollut.

Keravan perheneuvola olisi riittävästi resurssoituina loistava tuki. Samoin konkreettinen kotiapu auttaisi niissä tilanteissa, joissa keravalaiset perheet tarvitsevat vain hieman apua arjessa selviämiseen, ennen kuin tilanteet kärjistyvät.

Lastensuojelun sosiaalityön suurimpia ongelmia ovat tällä hetkellä kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa liian suuret asiakasmäärät yhtä työntekijää kohti sekä työntekijöiden vaihtuvuus ja tuen puute.

Myös lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kaipaavat kipeästi lisärahoitusta, jotta apua saataisiin heti, eikä annettaisi ongelmien pahentua kuukausia kestävän jonotuksen takia.

Äänestä Vasemmistoa, älä alibudjetoijia

Näihin kaikkiin asioihin voi vaikuttaa kuntavaaleissa. Kyse ei ole mistää rakettitieteestä, vaan siitä, että palvelut laitetaan kuntoon varaamalla niihin riittävästi resursseja kunnan budjettiin. Keravan Vasemmiston ehdokkaat sitoutuvat kuntavaaliohjelmamme mukaisesti vastustamaan palveluiden alibudjetointia.

Me emme vain lupaa, vaan toimimme myös valtuustossa peruspalveluiden rahoituksen vahvistamiseksi. Keravan Vasemmiston valtuustoryhmän toimintaa on helppoa tarkistaa kaupunginvaltuuston kuluneen kauden pöytäkirjoista. Olemme valtuustossa tehneet kuten olemme luvanneet ja sinnikkäästi taistelleet Keravan peruspalveluiden puolesta. Keravan valtuustoon tarvitaan lisää vasemmistovaltuutettuja, jotta voimamme lasten ja perheiden palveluiden puolesta toimimiseen vahvistuu.

 

Lähteitä:
http://www.keravanvasemmisto.net
http://epätavallisia.fi

THL: Lapsi kasvaa kunnassa-julkaisu:
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80469/URN_ISBN_978-952-245-690-8.pdf?sequence=1

Jaa:

Yksi kommentti “Tuetaanko Keravalla lapsiperheitä, ihan aikuisten oikeasti?

  1. Petra

    Alibudjetointi sosiaali- ja terveyspalveluissa tuppaa tulemaan hurjan kalliiksi kun asioita ei hoideta kuntoon silloin kun pienet, kunnilta vapaaehtoiset palvelut vielä auttavat. Yhden huostaanoton vuosihinnalla tarjoaisi monelle perheelle kotiapua, perhetyötä, erityisnuorisotyötä, koulukuraattorin ja -psykologin tapaamisia… Alibudjetointi tulee älyttömän kalliiksi ja vielä ei ole laskettu inhimillistä kärsimystä kaavaan mukaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *