Tulevaisuus kuuluu kaikille, ei vain harvoille

Vaalivoitto ei ole mikään vaatimaton tavoite, mutta se on asia, joka meidän on hoidettava. Sitä todella odotetaan meiltä ja sen me teemme. Kaikissa vaalipiireissä: etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.

Sipilän hallituksen jälkeen tarvitaan parempi eduskunta ja parempi hallitus, joka korjaa tämän katastrofaalisen huonon hallituksen jäljet ja pysäyttää eriarvoistumiskehityksen.

Meidän on voitettava niiden ihmisten luottamus, joihin Sipilän hallituksen leikkaukset ovat kohdistuneet. 

Meidän Suomessamme oikeus luottaa tulevaisuuteen kuuluu kaikille eikä vain harvoille.

On puututtava kasvavaan eriarvoisuuteen

Vasemmiston, jos kenen, on puututtava kasvaneeseen eriarvoisuuteen. Meidän on tuettava lapsia ja nuoria sekä pysäytettävä syrjäyttämiskehitys. Tärkeitä keinoja tähän ovat mielestäni koulutusleikkausten peruminen, perusturvan parantaminen ja esimerkiksi harrastustakuu.

Vasemmisto tulee vaatimaan vaaliohjelmassaan satsauksia koulutukseen. Enemmän resursseja varhaiskasvatukseen ja peruskouluun. Kaikille nuorille on taattava toisen asteen koulutus. Ammatillisen koulutuksen leikkaukset on peruttava. Lisäksi on satsattava tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Työttömien kurjistaminen aktiivimalleilla ja muilla heikennyksillä on myös lopetettava. Meidän on heitettävä roskikseen kiky-kyykytykset ja palkansaajia polkeva politiikka.

Vasemmisto haluaa parantaa perusturvaa ja poistaa terveyskeskusten asiakasmaksut. Haluamme laittaa pikavipit kuriin ja laskea myös asumisen hintaa rakentamalla riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja.

Muun muassa näillä ja monilla muilla keinoilla vähennetään eriarvoistumista. Kyse on tärkeistä uudistuksista, joiden taakse meidän on voitettava äänestäjien luottamus.

Eriarvoisuus syventää kuilua perheiden välillä

Joskus luottamuksessa on myös kyse vähän pienemmistä asioista. Sain sähköpostiini juuri äskettäin viestin eräältä äidiltä, jolla on viisi lasta. Hän on pienituloinen ja yksinhuoltaja. Hänellä oli ongelma: mitä tekemistä lapsille hiihtoloman ajalle, kun koulut ovat kiinni?

Hän otti siksi juuri minuun yhteyttä, koska paikkakunnallamme hyvin tiedetään, että ehdotusteni pohjalta on saatu aikaan lapsille kesäajan maksuton puistoruokailu ja peruskouluihin maksuttomat harrastekerhot koulupäivän jälkeen. 

Hän tiesi ja luotti, että juuri minä olen poliitikko, jota hänen ongelmansa kiinnostaa. Kyse saamassani viestissä ei ollut mistään pikkujutusta, vaan tietenkin siitä, että kaikki maksaa. Lapsilisistä on leikattu, samoin asumistuesta ja työttömyysturvasta.

Pienituloiselle perheelle on kerääntynyt tällä hallituskaudella useita leikkureita, jotka ovat vähentäneet tuloja, samaan aikaan, kun esimerkiksi vuokrat ja sähkölaskut ovat kallistuneet kaikilla. 

Eriarvoistuminen on syventänyt pienituloisten kuilua niihin perheisiin, joilla menee taloudellisesti hyvin. Mihinkään ei voi matkustaa lasten loman aikana, jos ei ole rahaa. Pelkästään sekin tuntuu pienituloisen kukkarossa, että lapsille pitää lomaviikon ajan tehdä enemmän ruokaa, kun koulusta saatavaa lämmintä ateriaa ei ole.

Kyse ei ole pelkästää siitä, että olisi reilua, että kaikilla lapsilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet viettää hauskaa lomaa. Joissain perheissä voi olla tilanne, että esimerkiksi yhdellä lapsella on vamma tai sairaus, joka rajoittaa koko perheen muidenkin lasten tekemisiä ja lomailua. 

Voi olla, että ei ole varaa myöskään hankkia suksia tai luistimia, vaikka hiihtolomaa voisikin viettää ihan kotikaupungissa talviliikunnan merkeissä, jos säiden puolesta kävisi hyvä tuuri, että tarjolla olisi latuja ja jäädytettyjä kenttiä.

Saatuani tämän sähköpostin, ryhdyin selvittämään, mitä kaikkea maksutonta harrastustarjontaa paikkakunnallamme on lapsille hiihtoloman ajalle. Vein terveiset asiassa myös kaupunginhallituksen kautta viranhaltijoille ja pyysin, olisiko vielä mahdollista järjestää jotakin päiväleiritoimintaa tai muuta vastaavaa.

Lopulta asian selvittämisestä poiki pitkä listaus nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimen jo suunnitteilla olevaa monipuolista tapahtumaohjelmaa hiihtolomaviikolle. Lisäksi myös ihan uutena asiana järjestyi pienimmille koululaisille kaupunginjohtajan suosiollisella avustuksella vielä päiväleiri, jossa tarjolla lapsille on mukavaa puuhaa sekä maksuton lounas ja välipala.

Miksi kerron tämän täällä? Siksi, että luottamus meihin rakentuu juuri sen kautta, että me välitämme ja ymmärrämme ihmisten arjen ongelmia. 

Ennen kaikkea luottamus syntyy siitä, että juuri me vasemmistoliittolaiset poliitikot teemme aloitteita ja toimimme aktiivisesti sen puolesta, että esimerkiksi jokaisella lapsella olisi vatsa täynnä ja mahdollisuus harrastaa, vanhempiensa kukkaron paksuuteen katsomatta.

Me olemme tämän luottamuksen arvoisia.

Avauspuheenvuoro Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa 26.1.2019.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *