Turvataan terveys ja toimeentulo

Koronakriisi, jonka keskellä elämme, on osoittanut, miten tärkeitä hyvinvointivaltiomme rakenteet ovat. 

Suomen julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman huippuluokkaa ja olemme pystyneet hyvin lyhyessä ajassa tekemään yhdessä päätöksiä ja sopeutumaan vaikeaan tilanteeseen.  

Hallituksen esittämän lisätalousarvion tukitoimilla pyritään tällä hetkellä ensisijaisesti varmistamaan, että terveet yritykset eivät tilapäisen kriisin takia joudu konkurssiin ja että myös kansalaisten toimeentulo turvataan.

Emme saa toistaa 1990-laman virheitä. Työttömyyden annettiin kasvaa ja leikkauslistat olivat pitkät. 90-luvun laman seurausten hintaa maksetaan yhä tänään sosiaalisina ja terveydellisinä ongelmina. 

Koronakriisistä ei saa myöskään tulla tekosyy, jonka varjolla hyvinvointivaltion perusrakenteita kriisin jälkeen horjutetaan. Päinvastoin, hyvinvointivaltiota pitää jatkuvasti kehittää ja vahvistaa. 

Vasemmistoliiton mielestä on tärkeää, että talouden tukitoimet suunnataan laajasti kaikkein eniten apua tarvitseville, olivat he sitten leipäjonossa, pätkätyöläisiä, freelancereita, lomautusuhan alla olevia työntekijöitä tai toimeentulonsa menettäneitä pienyrittäjiä.

Tämän kriisin kustannuksia ei saa kaataa tavallisten ihmisten maksettavaksi samaan aikaan kun pankit ja suuryritykset jatkavat kuten ennenkin. Tämä kriisi ratkaistaan yhdessä.

Ihmisten terveys on nyt ensisijaista. Hallituksen ensimmäisellä lisätalousarviolla varmistetaan, että yhteiskunta toimii poikkeusoloista huolimatta ja että ihmisten terveydestä pidetään huolta. 

Tukitoimet ihmisten toimeentulon turvaamiseksi ja työpaikkojen säilymiseksi ovat erittäin tärkeitä.

Koronan aiheuttama talouskriisi on iskenyt ensin yksityiselle sektorille, ja sen vaikutukset kuntatalouteen näkyvät viiveellä. 

Kuntien työntekijät pitävät nyt yhteiskuntaa pystyssä ja kuntia pitää tukea tämän kriisin yli. 

Hallituksen ensimmäiset tukitoimet suunnataan nyt terveyden turvaamiseen sekä yritysten ja ihmisten toimeentulon tukemiseen, jotta akuuteimmasta tilanteesta päästään yli. 

Kunnille tarvitaan oma tukipaketti mahdollisimman pian, kun tilannekuva selkiytyy. Hallitus onkin ilmoittanut, että kuntia tullaan tukemaan. Tämä on tärkeä ja hyvä tieto.

Samaan aikaan kuntien pitää nyt lopettaa hätiköidyt henkilöstöön kohdistuvat vähennys- ja lomautustoimet.

Kuntien henkilöstövähennyksissä ei ole mitään mieltä nyt, kun moni kansalainen tarvitsee erityistä tukea ja apua. 

Kunnat voisivat esimerkiksi nyt ottaa varmistaakseen koteihin karanteenin omaisiin oloihin jäävien ruokahuoltoa.

Tämän kevään poikkeustoimet vaativat meiltä uudenlaista ajattelua. Puhuin tästä asiasta jo viime viikolla valmiuslain käsittelyn yhteydessä. 

Väliaikainen perustulo olisi näissä olosuhteissa järkevä tapa turvata kaikkien suomalaisten toimeentulo.

Toistan tämän näkemykseni siksi, että olen saanut tästä enemmän palautetta, kuin kaikista muista asioita eduskuntatyössäni tähän mennessä.

On nähtävissä, että KELA ja työttömyyskassat tulevat  ruuhkautumaan todella pahasti monien eri tukien maksatuksen paineessa.

Perustulo maksettaisiin jokaiselle työikäiselle riippumatta siitä, onko työtön, palkansaaja tai yrittäjä. Se tietenkin verotettaisiin progressiivisesti pois niiltä hyvätuloisilta, jotka eivät sitä tarvitse.

Suomessa vallitsee nyt poikkeustila, joka koettelee kaikkien sopeutumiskykyä. Huoli omasta toimeentulosta lisää monen taakkaa kohtuuttomasti ja saattaa koetella jopa mielenterveyttä.

Väliaikainen perustulo olisi näinä poikkeusaikoina erityisen hyvä uudistus, joka vahvistaisi hyvinvointia ja luottamusta yhteiskunnassa. 

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *