Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, totesi Sipilän hallitus ohjelmassaan vuonna 2015.
Vuonna 2022 naisten ja miesten keskimääräinen ansioero koko työmarkkinoilla on yhä noin 16 prosenttia. Ero kaventuu todella hitaasti, eikä suoranainen sokeus Suomessa piileville rakenteellisille tasa-arvon sudenkuopille helpota tilannetta.
Tällä hallitustaipaleella vasemmistoliitto on päässyt edistämään perhevapaauudistuksen läpiviemistä, joka on suuri harppaus eteenpäin ikiaikaisesta hoivatyön epätasa-arvoisesta jaosta. Työelämän ja toimeentulon tasa-arvo eivät toteudu ilman johdonmukaista ja rakenteisiin puuttuvaa työtä perheiden hyvinvoinnin puolesta.
Seuraavan ison askeleen pitäisi olla vahva signaali niin palkkatasa-arvon kuin hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.
Naisvaltaisten julkisten alojen työntekijät ovat olleet liian kauan palkkakuopassa, jota on onnistuttu kaivamaan syvemmäksi esimerkiksi KIKYn lomarahaleikkauksilla. Hoivatyön epätasa-arvoinen jakautuminen perheissä on viimein nähty ja siihen on puututtu, mutta entäpä tilanne yhteiskunnan tasolla? Missä on arvostus niitä ammattiryhmiä kohtaan, joita ilman yksikään yritys tai organisaatio ei todella pyörisi?
On ilmiselvää, että niin tasa-arvon toteutuminen kuin esimerkiksi Suomen yksi suurimmista uudistuksista, eli sote-alueiden tulevaisuus, on riippuvainen työntekijöiden hyvinvoinnista ja saatavuudesta.
Julkisten alojen palkkaohjelma on välttämätön.
Muutoin emme saa töihin riittävästi esimerkiksi hoiva-alojen ammattilaisia, joita ilman yhteiskunta lamaantuu. Ilman kunnollisia palkkoja moni hoiva-alan ammattilainen vaihtaa alaa ja tähän meillä ei yhteiskuntana ole varaa.
Viime päivinä työantajaleirin kommentit sopimuskierroksesta ovat olleet kauhistelevia, että julkisella sektorilla kehdataankin pyytää palkankorotuksia. Julkisen sektorin palkkaohjelma onkin näköjään porvarin pahin painajainen.
Kun palkansaajien kukkaro on inflaation takia pakkasella, tarvitaan korotuksia sekä julkiselle sektorille että tietenkin muillekin aloille. Elinkeinoelämän on turha luulla, että valtiolla olisi varaa paikata ostovoiman heikkeneminen tässä tilanteessa veroalella, joita oikeisto on väläytellyt.
Inflaation laukatessa pilvissä on selvää, että työntekijöiden ostovoima on varmistettava. Sitä ei voida tehdä oikeiston vaatimilla veronalennuksilla, sillä se johtaisi julkisten palveluiden heikennyksiin. Työntekijöiden ostovoima on varmistettava riittävillä palkankorotuksilla, jotka kuuluvat työmarkkinapöytiin ja työnantajien vastuulle.
Nyt voisi olla työnantajien vuoro joustaa.
Veropolitiikassa on taas katsottava varallisuuserojen nopean kasvun suuntaan ja tartuttava toimeen hyvinvointivaltion veropohjan reikien paikkaamiseksi.
Olen tällä vaalikaudella tehnyt aloitteen miljonääriverosta, joka jarruttaisi varallisuuserojen kasvua ja samalla vahvistaisi julkista taloutta. Lisäksi varallisuuden verotusta on syytä vahvistaa esimerkiksi poistamalla listaamattomien yritysten veroetu ja viemällä maaliin tällä hallituskaudella päätetty arvonnousuvero.
Edellä mainitut toimet puuttuvat yksittäisiin verokysymyksiin. Sen lisäksi meidän on huolehdittava riittävällä tulojen ja varallisuuden progressiivisella verotuksella, että teknologinen kehitys hyödyttää tulevaisuudessa kaikkia. Nykyisellä politiikalla sinänsä hyvät asiat, kuten digitalisaatio ja automaatio, lisäävät eriarvoisuutta.
Vastuullisella veropolitiikalla voimme edistää työelämän tasa-arvoon ja kaikkien – ei vain harvojen – hyvinvointiin tähtääviä toimia.