Viikko vaaleista. On yhteenvedon aika.
Huhtikuu 2019
Minut valittiin eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi. Se oli pitkäaikaiselle kansalaisaktivistille unelmien täyttymys työuralla, todellinen vaikuttamisen paikka. Samaan aikaan poliittisesti erittäin suuri voitto Vasemmistoliitolle, saimme nostettua paikkamäärämme 12:sta ja meitä oli nyt 16 kansanedustajaa. Tätä tavoitetta kohti olin myös tehnyt tukiryhmineni töitä yli vuosikymmenen.
Parasta tietenkin oli pääsy mukaan tekemään todeksi politiikan suurta suunnanmuutosta vasemmalle Sipilän hallituskauden leikkauslinjan jälkeen ja viemään käytäntöön monia pitkäaikaisia tavoitteita perusturvan parantamisesta, kohtuuhintaisemmasta asumisesta, oppivelvollisuuden uudistamisesta, perhevapaauudistuksesta ja niin edelleen.
Minut valittiin jäseneksi valtiovarainvaliokuntaan, jota pidetään eduskunnan yhtenä tärkeimmistä valiokunnista ja pääsin talouspolitiikan piiriin, jota ei mielletä perinteisesti naisten pelikentäksi. Ihmettelin upeaa eduskuntataloa, sen kauneutta ja sokkeloisuutta, sen erikoista kulttuuria monine näkymättömine sääntöineen, demokratian sisällä piileviä valtarakenteita, ja lobbauksen voimallista määrää, joka minuun kohdistuu uutena kansanedustajana.
Huhtikuu 2020
Juuri alkanut globaali koronakriisi, eristys, etäkoulu, Uudenmaan sulku – erittäin raskas kevät henkisesti varmasti kaikille suomalaisille ja myös globaalisti – pandemia oli pelottava uhka, näkymätön tappaja, jota emme vielä tunteneet hyvin ja jonka takia maailma muuttui rajusti.
Päättäjinä teimme ennenkuulumattomia päätöksiä, kriisilakeja, rajoituslakeja ja jättimäisiä talouden tukipaketteja mm. yrityksille ja kunnille. Suuri pettymys, että aloitteeni väliaikaisesta perustulosta ei etene.
Henkisesti erittäin raskas vastuunkanto kriisiaikana tuntuu myös siten, että omalla kotipaikkakunnallani Keravalla kaikki kuntalaisista ja yrittäjistä aina viranhaltijoihin kääntyvät puoleeni ja odottavat minun kansanedustajana tietävän heti vastauksen aivan kaikkeen poikkeusaikaan liittyen, myös sellaisiin asioihin, joita eivät ole vielä edes ministerit linjanneet.
Huhtikuu 2021
Toinen koronakevät. Eduskuntatyö on yhä poikkeustilassa, monia tärkeitä hallitusohjelman kohtia on sentään saatu edistettyä, mutta ei kaikkia, sillä koronalait ovat vieneet elintilaa muulta politiikalta.
Rokotukset, uudet virusmuunnokset, jälleen rankat koronasulut ja erityisesti palvelualojen kriisiytyminen: kulttuurialan ahdinko syvenee ja taistelen itse kaikin voimin kulttuuri- ja tapahtuma-alan puolesta eduskunnassa. Olen erittäin turhautunut siihen, miten yhden alan tuet on niin vaikea saada kohdentumaan oikein.
Kulttuurialalla työskentelevät ovat ahdingossa ja raivoissaan meille kaikille, vaikka eduskunnan ja hallituksen sisällä rajoitusten pitkittämisen takana ovat tunnetusti demarit ja erityisesti koronaministeri Kiurun tiukat näkemykset. Elinkeinoministerin ja kulttuuriministerin salkut ovat puolestaan keskustan hallussa, eikä tukien parempaa kohdentumista saa etenemään – varsinkaan kun keskusta kriisiyttää kehysriihen ja vaatii tiukempaa talouskuria koronan keskellä ja lähes kaataa koko hallituksen.
Huhtikuu 2022
Kevät, jolloin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan pilaa kaiken sen hyvän, mitä eduskuntakauden piti kansalaisille näyttää onnistuneesta vasemmistolaisesta politiikasta. Suomen talous ja työllisyys ovat vihdoin korona-ajan jälkeen kääntyneet nousuun, ja monia tärkeitä uudistuksia on tehty, mutta Ukraina, Venäjä ja Nato täyttävät koko poliittisen keskustelun ja vievät hapen kaikelta muulta.
Kansalaiset ovat peloissaan, ja tulee pian selväksi, että Nato-päätös tullaan viemään läpi kevään aikana. Vasemmiston sisällä on kriisi siitä, miten me päivitämme oman Nato-kantamme, sillä se on pakko päivittää. Hallitus linjaa puolustusstrategian Natoon suuntautuvaksi, päivittää huoltovarmuusstrategian sekä tekee valtavia toimia energiaomavaraisuuden ja kansalaisten energiaremonttien hyväksi, jotta Suomi selviäisi muuttuneessa tilanteessa ilman Venäjän tuontienergiaa.
Huhtikuu 2023
Putoaminen eduskunnasta. Tai eihän sieltä pudota, pestini on alunperinkin ollut määräaikainen luottamustehtävä. Saan saman äänimäärän kuin viimeksikin, tai muutaman äänen enemmän, mutta tällä kertaa se ei riitä erittäin hyvästä ja kovasta kampanjasta huolimatta avaamaan eduskunnan ovia uudelle kaudelle. Ahkeruudesta ei palkita, saan valtavan määrän ihmetteleviä viestejä, miten sillä työmäärällä, jonka olen eduskunnassa tehnyt voi tippua ulos. No tietysti siten, että tekemäni työ ei ole näkynyt riittävästi äänestäjille asti.
Minä itken pettymyksestä, väsymyksestä ja surusta. Olisin halunnut jatkaa eduskunnassa hyvin alkanutta työtäni, ja moni lähettää viestejä, että nyt vasta siellä olisi minua kovasti tarvittukin. Kovat ajat ovat edessä pieni- ja keskituloisille, jos ne linjat toteutuvat, joilla vaalit voittaneet puolueet kampanjoivat. Olisi tarvittu vahvempaa ääntä leikkauspolitiikkaa vastaan myös eduskunnan sisälle.
Vasemmisto romahti vaaleissa. Syitä on varmasti monia. Media puhuu paljon taktisesta äänestämisestä ja pääministerivaaleista. Se on varmasti yksi osasyy. Mutta itse käännän katseeni myös edellisiin huhtikuihin.
Kriisit, joka ikinen kevät.
Koronakriisi, joka kohteli kaltoin monia. Lapset ja nuoret voivat korona-aikojen etäopiskelun ja eristyksen seurauksena huonosti. Purettiinko nuorten mielenterveyspalveluiden jonot? Ei purettu.
Julkisen sektorin työntekijät, eturintamassa sosiaali- ja terveysalan työntekijät olivat koronan vastaisen taistelun kärjessä, mutta palkittiinko ja kiitettiinkö heitä tarpeeksi? Ei palkittu, vaan päinvastoin nujerrettiin hoitajien lakkokamppailu. Itse en halunnut äänestää pakkolain puolesta, mutta en lopulta ryhmän johdon pyynnöstä äänestänyt myöskään sitä vastaan. Palkkoja kyllä lakkokamppailujen jälkeen nostettiin, mutta inflaatio söi korotukset.
Kulttuurialan koronakriisi. Mikään niistä kymmenistä toimista, joita itsekin yritin eduskunnan sisällä niin täysistuinnoissa, valiokuntatyössä, kirjallisissa kysymyksissäni ja vaikka missä, ei riittänyt auttamaan tarpeeksi kulttuurialaa. Ala traumatisoitui korona-ajasta niin, että sen yli ei ole vielä päästy.
Olen itse saanut kulttuurialalta sekä moitteita että kiitoksia. Toisten mielestä en yrittänyt tarpeeksi, koska en onnistunut kaikessa mitä yritin — toisten mielestä tein enemmän kuin moni muu kansanedustaja yhteensä ja sain myös joitain tuloksia aikaan. Tekemäni työ ei kuitenkaan näkynyt riittävästi, sen näki vain osa, koska isompi julkisuus keskittyy vain erittäin harvoille poliitikoille.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Nato. Erittäin monta mahdollisuutta epäonnistua vasemmistolaisena poliitikkona. Aina löytyy joku, jonka mielestä täysin väärin meni. Tuli sitten äänestettyä Nato-äänestyksissä jaa tai ei. Väärin joka tapauksessa jonkun mielestä. Seison kuitenkin itse yhä sen takana, mitä kirjoitin ja perustelin vuosi sitten oman Nato-kantani suhteen. Ei lainkaan mieluisa, mutta välttämätön ratkaisu muuttuneessa tilanteessa, jota itse emme toivoneet tai odottaneet. Tätä keskustelua en halua avata nyt uudestaan, se käytiin jo vuosi sitten. Vasemmiston äänet eivät myöskään siirtyneet ainakaan eduskunnan ulkopuolisille Nato-vastaisille pienpuolueille, kuten jotkut ovat väittäneet, senhän näkee vaalituloksesta.
Energiakriisi. Inflaatio. Ymmärrän erittäin hyvin, miltä korkea bensan hinta ja kallistunut sähkön hinta tavallisen töihin autolla ajavan ja omakotitalossa kehyskunnassa asuvan perheen arjessa tuntuvat. Tiedän, koska koen sen myös omakohtaisesti ja elän itse tätä samaa arkea.
Vasemmiston suurin epäonnistuminen on ehkä juuri tässä, emme ole pystyneet monista energian hintaa alas päin kompensoivista toimista huolimatta riittävän hyvin kertomaan, että me olemme tavallisten ihmisten puolesta tästä asiasta taistelleet. Emme onnistuneet kertomaan riittävän hyvin mitä se oikeudenmukainen ja reilu siirtymä oikeasti ja konkreettisesti tarkoittaa.
Tukitoimet energian hintaan eivät ole kohdentuneet riittävän hyvin alempiin tuloluokkiin jotka tukea eniten tarvitsisivat. Näiden eri tukimuotojen kohdentumisen perään kysyin eduskunnassa lukuisat kerrat viime kesästä saakka. Sähköyhtiöiden mellastusta emme valitettavasti saaneet ajoissa kuriin. Inflaatio on lisäksi nostanut muutenkin hintoja, myös ruoan ja asumisen hintaa.
Vasemmistolla, jos kenellä, olisi tähän pitänyt olla sanottavaa, ainakin omasta mielestäni, mutta hintakatot ja hintajarrut haisevat muiden puolueiden mielestä liikaa sääntelyltä — eikä edes kriisiaikana näistä asioista ole saatu aikaan kunnollista yhteiskunnallista keskustelua.
En ole itse saanut edes oman puolueeni Vasemmistoliiton sisällä nostettua riittävästi esiin sitä, että hintakatot ja hintasääntely olisivat poikkeusaikana ehkä tehokkaimpia keinoja siihen, että valtiovalta ei olisi aina se, joka joutuu kompensoimaan kansalaisille ja avaamaan kukkaronsa.
Moni pitää näitä ajatuksiani hintakatoista vanhanaikaisina ja markkinataloudelle vieraina. Mutta entä sitten? Näitä ideoita kuitenkin muualla toteutetaan. Ja ne monimutkaiset tukimallit, joita Suomessa on nyt toteutettu, eivät ole välttämättä kohdentuneet kunnolla niille, jotka apua olisivat eniten tarvinneet.
Miksi tälläisinä aikoina ei voisi laittaa voittoa tahkoavia kaupan keskusliikkeitä kompensoimaan ruoan hintaa alaspäin? Miksi emme keskustele todellisesta sähkön hintakatosta, joka laitettaisiin suoraan tähtitieteellisiä voittoja tehneiden sähköyhtiöiden maksettavaksi? Miksi Suomessa ei ole muka mahdollista tehdä vuokrakattoa, tai edes vuokrankorotuskattoa, jollainen säädettiin juuri viime syksynä kuitenkin esimerkiksi Tanskassa?