Valtuustoaloite Untolan toimintakeskuksen toiminnan turvaamiseksi

Untolan perhepuistona vuonna 1987 aloittanut Untolan toimintakeskus on lapsiperheiden keidas keskellä Keravaa. Siellä on pidetty perhekerhoja, lapsiparkkia, askartelutuokioita ja perhejuhlia.

Untolan toimintakeskus on tarjonnut vuosien ajan sekä perheille että perhepäivähoitajille lapsiryhmineen tapaamispaikan, jossa on upea, kaikille avoin suuri piha leikkipaikkoineen sekä letunpaisto- ja grillausmahdollisuuksineen. Untolassa on myös pienten lasten kanssa liikkuville tarpeelliset sisätilat wc-tiloineen ja mahdollisuus ruoanlämmitykseen.

Keravan kaupungin nettisivuilla sanotaan tälläkin hetkellä (21.1.2013):
”Avoin varhaiskasvatus on keravalaisille perheille suunnattua toimintaa, jolla pyritään tukemaan lapsen ja koko perheen hyvinvointia. Avoimen varhaiskasvatuksen muotoina Kerava tarjoaa leikkikoulutoimintaa, parkkitoimintaa ja asukaspuistoja.”

Aiemmin Untolan toimintakeskus on järjestänyt myös kotona hoidettaville lapsille parkkitoimintaa, jolloin vanhemmat ovat voineet käydä myös asioilla ja jättää lapsen hetkeksi hoitoon. Avoin perhetoiminta ja parkkitoiminta ovat olleet edullisesti järjestettyä, pieniä lapsia kotona hoitaville suunnattua ennaltaehkäisevää ja jaksamista ylläpitävää toimintaa.

Untolan toiminta on nyt typistetty leikkikouluksi, jonka seurauksena kaupunki ei tarjoa enää avointa perhetoimintaa ja parkkitoimintaa, joita yhä kaupungin nettisivuilla mainostetaan.

Untolassa on myös ollut kesäkuussa kaupungin järjestämää koululaisten kesätoimintaa. Nyt, kun koululaisten kerhotoiminnan järjestäminen on vastikään siirtynyt varhaiskasvatukselta kouluille, uhkaa Untolan toimintakeskuksen kesätoiminta loppua. Se on kuitenkin palvellut niitä koululaisia ja perheitä, esimerkiksi erityislapsia tai yksinhuoltajaperheitä, joille ei riitä pelkkä urheiluseuran järjestämä parin tunnin kesäkerho.

Pahimmillaan Untolan toimintakeskusta uhkaa sulkeminen kesällä, jos koululaisten kesätoimintaa ei enää järjestetä. Jos Untola menee kiinni sekä kesä- että heinäkuuksi, ei kaupungilla ole enää matalan kynnyksen paikkaa, jonne perheet voisivat aiempaan tapaan tulla ja joka on avoinna pienituloisillekin, ilman pääsymaksuja.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että selvitetään edellytykset Untolan toimintakeskuksen toiminnan turvaamiseksi, jotta
– koululaisten kesätoimintaa voidaan jatkaa
– toimintakeskus pysyy avoinna myös kesäkuussa
– ja avointa perhetoimintaa sekä parkkitoimintaa kehitetään.

Keravalla 21.1.2013 kaupunginvaltuuston kokouksessa
Pia Lohikoski ja muut allekirjoittaneet valtuutetut

(yhteensä 26/51 valtuutetun allekirjoitukset)

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *