Tervetuloa myös Keravan Vasemmistoliiton puolesta viettämään perinteistä työväen yhteistä vappujuhlaa tänne Aurinkomäelle.
Eduskuntavaalit on nyt käyty ja edessä on kausi, jolloin Suomen eduskunnassa on pienempi työväenpuolueiden, siis Vasemmistoliiton ja SDP:n kannatus, kuin koskaan ennen.
Kiitos keravalaiset teille tuestanne, sillä Keravalla Vasemmistoliitto nosti hieman eduskuntavaalien kannatustaan.
Henkilökohtaisesti saan kiittää Uudenmaan vaalipiirin äänestäjiä 2411 kertaa, joista tänne Keravalle tulee lähes 800 kiitosta.
Lämmin kiitos, vaikkei äänimäärä vielä riittänyt eduskuntaan asti, määrä on huikea ja kannustaa jatkamaan työtä tasa-arvoisemman tulevaisuuden puolesta!
Valitettavasti muilla paikkakunnilla Vasemmistoliiton kehityssuunta ei ollut yhtä hyvä, kuin meillä Keravalla. Hyvin ei vaaleissa käynyt myöskään demareille.
Elämme kovia aikoja, luvassa on vaalit voittaneiden porvaripuolueiden puolelta raskaita vaatimuksia sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden leikkauksiin sekä palkkojen jäädyttämiseen ja työsuhdeturvan heikentämiseen.
Meillä ei siis todellakaan ole varaa luovuttaa, vaan meidän on noustava ylös vaalitappiosta aiempaa vahvempina.
Nyt jos koskaan, on aika terhakoitua ja ryhtyä puolustamaan edellisten sukupolvien työn tuloksena rakennettua hyvinvointivaltiota, sitä, mitä siitä on vielä jäljellä.
Leikkauspolitiikkaa vastustamaan tarvitaan meitä aivan kaikkia, ja sitä työtä on tehtävä niin valtuustoissa, eduskunnassa kuin myös kansalaisliikkeissä, siis katujen parlamentissa.
Hallitustunnustelija Sipilä on eilen saanut puolueilta vastaukset kysymyksiinsä tulevan hallituksen linjauksista.
Vasemmistoliitto linjasi vastauksissaan tulevaisuuden Suomea näin:
”Työllisyydestä tehdään talouspolitiikan tärkein tavoite, leikkausten ja kysyntävajeen aiheuttama työttömyyskierre katkaistaan.
Julkisilla investoinneilla esim. teihin, rautateihin, kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin ja homekoulujen korjaamiseen vähennetään olemassa olevaa korjausvelkaa.
Vasemmistoliiton mielestä perusturvan tason on oltava riittävä ja on siirryttävä kohti perustuloa.
Suomen on otettava edelläkävijän rooli kotimaisiin uusiutuviin energiamuotoihin siirtymisessä, joilla torjutaan ilmastonmuutosta ja luodaan uusia teollisia työpaikkoja.
Vasemmiston mielestä on myös parannettava työntekijöiden työsuhdeturvaa mm. puuttumalla nollatuntisopimuksiin ja vuokratyön epäkohtiin, parantamalla pätkä-, osa-aika- ja silpputyöntekijöiden työehtoja, sekä parantamalla itsensä työllistäjien, pienten yrittäjien ja freelancerien asemaa.
Lisäksi Vasemmiston mielestä Suomen on panostettava koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä jatkettava ja parannettava nuorisotakuuta.”
***
Toverit,
Eduskuntavaalituloksissa riittää koko vasemmiston kentälle ja kannattajille paljon mietittävää, toimintatapoja on kehitettävä ja poliittisen sanomamme kirkastaminen on välttämätöntä.
Tarvitaan sellaista konkreettista sanomaa, joka koskettaa ihmisten arkea.
Keravalla esimerkiksi on jo vuosia erityisesti ja äänekkäästi juuri Vasemmiston suulla vaadittu koulujen luokkakokojen pienentämistä. Nyt se vihdoin vuosien väännön seurauksena toteutuu tulevana syksynä. Kerava on varakas kaupunki, meillä on varaa pitää parempaa huolta lapsistamme.
Koulujen tilanne on asia, jota Vasemmiston edustajana olemme saaneet nostaa esiin jatkuvasti, sillä valitettavasti kaupunkimme oikeistolle säästöpolitiikka näyttää olevan tärkeämpää kuin mikään muu.
Pienempien luokkakokojen eteen on tehty yhteistyötä jo vuosia koko vasemmiston voimin. On rohkaisevaa, että olemme saaneet tähän mukaan myös muita puolueita.
Mutta silti tulee olemaan työn takana, että saisimme koulujen lisäresurssit vakiinnutettua ja kouluinvestoinnit riittävälle tasolle, jotta emme joutuisi taistelemaan niistä vuosittain, vaan pienemmät luokkakoot olisivat jatkossa Keravalla pysyvä käytäntö.
***
Toverit,
Lopuksi rohkaiseva ja eteenpäin suuntautuva lainaus teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen YLE:lle kirjoittamasta vappupuheesta:
”Jos tulipalo syttyy, sammuta se. Jos työttömyys uhkaa, järjestä töitä. Jos väkivalta kutsuu, älä lähde. Jos luonto on henkitoreissaan, elvytä se. Jos typeryys raivoaa, perusta kirjasto. Jos vaalit hävitään, voita seuraavat. Jos kulttuuri kuolee, ala laulaa.” (Juha Hurme)
Hyvää vappua toverit!