Vappupuhe

Eurokriisi näkyy arjessamme, kun sen varjolla toteutetaan talouspolitiikkaa, joka vaikuttaa palveluihimme myös Suomen kunnissa.

EU ei ole vain Brysselissä, vaan vaikuttaa myös arkeemme täällä Keravalla.

Eurokriisiä on pyritty ratkaisemaan talouskurilla, jossa tärkeimmäksi nähdään kulujen leikkaaminen.

Miten hyvin toimivat päiväkodin, koulun tai terveyskeskuksen palvelut? Siihen vaikuttaa se, millaista talouspolitiikkaa kunnissa, kansallisella ja EU:n tasolla harjoitetaan.

Taloustieteilijät ovat arvostelleet talouskuripolitiikkaa siitä, että sen ajajat, talouskomissaari Olli Rehn etunenässä, ovat valmiita säästämään kansalaiset jopa hengiltä.

Mitä tapahtuu äitiysterveydenhuollolle? Mitä tapahtuu lasten tasa-arvolle? Mitä seurauksia käsiin räjähtävällä nuorisotyöttömyydellä on?

Mitä tapahtuu perheiden toimeentulolle? Mitä tapahtuu sairaanhoidolle, työttömyysturvalle, eläketurvalle tai vanhushoivalle?

EU:lla on edessään eurovaaleissa selvä linjavalinta leikkauspolitiikan ja elvyttävän politiikan välillä.

EU toimii nykyisellään lähinnä markkinavapauksien turvaamiseksi. Raha määrää. Mutta se määrää vain niin kauan, kuin sen annetaan määrätä. Vaihtoehtoja kapitalismin kriisille, talouskuripolitiikalle, leikkauksille ja hyvinvoinnin romuttamiselle on.

Tarvitaan elvyttävää, työllistävää ja tasa-arvoa edistävää vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Tarvitaan kansalaisten ja kansalaisliikkeiden Eurooppaa, joka asettaa ihmiset ja ympäristön etusijalle. Rahan vallasta kansanvaltaan. Vastavoimaa kapitalistien europrojektille.

Mitä Keravan politiikkaan sitten kuuluu? Olemme vääntäneet kuluneen vuoden aikana kättä poliittisten ryhmien välillä valtuustosopimuksesta ja budjettisopimuksesta.

Kokoomus tukijoukkoineen on ajanut tiukkaa taloutta ja palveluiden leikkauksia. Näitä leikkauksia me vasemmistossa olemme parhaamme mukaan torjuneet.

Ensin syksyllä saimme valtuustosopimukseen kirjauksen, jolla torjuttiin kunnan henkilöstön irtisanomiset. Sittemmin pelastimme lapsiperheisiin kohdistuneita palveluita lakkautuksilta ja leikkauksilta.

Leikkauspolitiikan torjunnassa on poliitikkojen apuna ja selkänojana ollut huikea kansanliike, joka Keravalla on noussut puolustamaan ensin Ali-Keravan koulua, leikkipuistoja, Untolan toimintakeskusta, kotihoidontuen kuntalisää sekä vastustamaan päiväkotien ja koulujen avustaja- ja tuntileikkauksia.

Sittemmin barrikadeille on noustu nuorisotila Häkin sulkemista vastaan ja viimeisimmäksi Kalevan, Kurkelan ja Savion koulujen läheisyydessä asuvien tulevien ekaluokkalaisten kävelyttämisestä kaukaisempiin kouluihin keinotekoisesti luodun ja tarkoituksellisen koulujen tilapulan takia.

Tarvitaan tolkkua taloudenpitoon! Ei ole järkevää pitää täpötäyden Kalevan koulun vieressä kohtuukuntoista nuorisotila Häkkiä tyhjillään ja marssittaa koulun vieressä asuvia ekaluokkalaisia kilometritolkulla toiseen kouluun.

Olisi fiksua kunnostaa Häkki eskareille ja eka-tokaluokkalaisille koulurakennukseksi päiväkäyttöön, sekä alueen nuorison, asukkaiden ja yhdistysten käyttöön iltapäivisin ja iltaisin.

Tässä ratkaisussa voittaisivat kaikki. Saataisiin jopa luokkakokojakin vähän pienemmiksi, kun olisi enemmän tilaa alueella, jossa lapsia on paljon.

Tästä syystä tein maanantaina kaupunginhallituksessa esityksen, että hallitus käyttäisi otto-oikeuttaan päätökseen, jossa tekniikan johtokunta oli hylännyt Häkin remonttiin ehdotetut rahat.

Esitin, että Häkki on kunnostettava ja otettava ylitäyden Kalevan koulun käyttöön. Otto-oikeutta käytettiin, ja asia palaa hallituksen päätettäväksi toukokuussa virkamiesvalmistelun jälkeen.

On tietenkin valintakysymys, pidetäänkö kiinni talouden tiukoista raameista ja Suomen suurimmista luokkakoista – vai laitettaisiinko asiat tärkeysjärjestykseen ja lapsille koulutilat lähempää kotia, sekä pienemmillä opetusryhmillä.

Kun Vasemmisto esittää pienempiä luokkakokoja ja lähikouluja, ruuhkatonta terveyskeskusta ja nykyaikaista toimivaa uimahallia – saa valtuustosalin oikeistolaisilta kuulla aina, ettei meillä ole varaa.

Maailma ja Suomi ovat kuitenkin vauraampia kuin koskaan ennen. Varallisuus on vain epätasaisemmin jakautunut kuin aiemmin. Mistä tämä johtuu?

Kyse ei ole yli varojen elämisestä, toisin kuin porvaripuolueet antavat ymmärtää. Kyse on poliittisista valinnoista.

Suomessa on tehty parin viimevuosikymmenen aikana vero- ja palkkapolitiikkaa, joka on kasvattanut tuloeroja, mutta rikastuttnut suuryrityksiä ja suuromistajia. Meille tavallisille ihmisille on tarjottu lähinnä palkkamalttia ja kasvavia kulutusveroja.

A-studio kertoi maanantaina, että kansainvälisen verokeinottelun yksi polku johtaa Keravalle, Sinebrychoffin tehtaan ympärille. Sinebrychoff siirtyi kokonaan Carlsbergin omistukseen vuonna 1999. Veronkiertoon johtanut omistuskuvio luotiin hallinto-oikeuden mukaan vuonna 2006.

Sinebrychoffin Keravalle maksamat verot putosivat jyrkästi. Vielä vuonna 2006 yhtiö maksoi veroja noin 9 miljoonaa ja vuonna 2007 enää 2,4 miljoonaa euroa.

Jokainen voi miettiä mitä Keravan kaupunki olisi voinut näillä miljoonilla euroilla tehdä. Vaikkapa palkata lisää lääkäreitä terveyskeskukseen, lisää hoitajia kotipalveluun sekä pienentää luokkakokoja ja remontoida kouluja.

Verovaje on yleiseurooppalainen ongelma. EU-maiden verotus vuotaa noin 1000 miljardia euroa vuodessa. Noin 860 miljardia vuodosta tulee veronkierrosta. Loput noin 140 miljardia on seurausta verosuunnittelusta.

1000 miljardia euroa on kaksi kertaa enemmän kuin mitä koko EU-alueella käytetään terveydenhuoltoon.

Veronkierto on rikos. Mutta verosuunnittelu, jopa aggressiivinen sellainen, on ollut toistaiseksi täysin laillista toimintaa. Mutta miksi se on laillista?

Laskennallisesti EU-maiden yhteenlasketut velat kuitattaisiin 9 vuodessa, jos verovajeesta päästäisiin kokonaan.

Meidän otettava verovaje vakavasti niin kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla. Kun lähdetään tehokkaaseen työhön, niin saadaan myös tuloksia.

Tästä esimerkkinä äskettäin julkaistu uuutinen siitä, että harmaan talouden vastaisen kamppailun vauhdittaminen toi Suomessa pelkästään yhtenä vuonna miljardin lisää rahaa valtion kassaan.

Eurovaaleissa päätetään koko Euroopan unionin alueen talouspoliittisesta linjasta. Tutkimusten mukaan lähes kaksi kolmasosaa kansalaisista hakee eurovaaleissa muutosta Euroopan politiikkaan.

Europarlamentti on ollut viime vuodet oikeistoenemmistöinen. Eurovaaleissa sosialistit käyvät tiukkaa kilpailua europarlamentin suurimman ryhmän asemasta konservatiivien kanssa.

Euroopan vasemmistoryhmä, johon Suomen Vasemmistoliitto kuuluu, kilpailee kolmanneksi suurimman ryhmän asemasta europarlamentissa. Jos sekä sosialistit että vasemmisto voittavat eurovaaleissa, suunta todella muuttuu! Myös eiliset gallupit Suomesta lupaavat Vasemmistolle selvää nousua.

Kansalaiset ovat siis selvästi sitä mieltä, että Vasemmistoliiton ratkaisu lähteä lapsilisiä, eläkkeitä ja työttömyysturvaa leikkaavasta hallituksesta oli oikein. Nousussa oleva kannatus on todiste siitä, että poliittista selkärankaa arvostetaan.

Vasemmistoliiton mielestä palkkojen, työehtojen, sosiaaliturvan ja eläkkeiden polkemisesta ja julkissektorin leikkauksista on luovuttava.

Budjettikurin sijaan keskeisiksi tavoitteeksi on otettava täystyöllisyyden edistäminen sekä ekologisesti kestävän kasvun politiikka kaikissa jäsenmaissa.

Pankkien tukemisen sijaan on tuettava ihmisten hyvinvointia. Euroopassa toimivat veroparatiisit on suljettava.

Palkkojen polkeminen ja harmaa talous on kitkettävä ja kaikille on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Jäsenmailla on oltava oikeus tuottaa julkisia hyvinvointipalveluja. Ei yksityistämistä ja pakkokilpailutusta sosiaali- ja terveydenhuoltoon, varhaiskasvatukseen, kouluihin ja vanhuspalveluihin.

Tämä on myös meille keravalaisille ja meidän palveluidemme turvaamiseksi todella tärkeää.

Euroopan parlamentin vaalit käydään 25.5. Ja meitä keravalaisiakin on peräti kolme ehdokasta mukana. Nyt on keravalaisilla mahdollisuus äänestää Kerava Euroopan kartalle ja muuttaa unionin politiikkaa haluaamaansa suuntaan.

Käyttäkää siis äänioikeuttanne! Hyvää vappua!

Vappuhe Keravan Aurinkomäellä sekä hieman lyhenneltynä Järvenpään torilla.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *