Miksi agressiiviseen verosuunnitteluun ja veroparatiisitalouteen ei puututa – Vieraana Anna Kontula

 

Kansanedustaja ja tutkija Anna Kontula kertoo tuoreesta Varjotalous selvityksestä Lohikoski – #Puhetta politiikasta -radio-ohjelman vieraana.

Kansanedustaja Anna Kontula vieraanani kertomassa tuoreesta Varjotalous selvityksestä. Miksi verosuunnittelua ei saada kuriin.Mistä varjotaloudessa on kysymys? Mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan? Anna Kontulan ja Taneli Hämäläisen tuoreessa Varjotalous-selvityksessä tarkastellaan sitä, miten Suomen hallitusohjelmaan 2011 kirjatut toimet ovat edenneet – tai pikemminkin olleet etenemättä.

Pizzerioita jahdataan mutta ei isoja kansainvälisiä veronkiertäjiä

Näyttää siltä, että ison rahan toimiin kansainvälisessä veronkierrossa ei Suomessa puututa, mutta sen sijaan esimerkiksi työvoimavaltaisiin kampaamo-, pizzeria- ja rakennusaloihin on kohdistettu valvonnan tiukennuksia. Esimerkiksi ulkoistetuissa julkisissa palveluissa toimii sellaisiakin kansainvälisiä yrityksiä, joiden Suomeen jättämät verot on julkisuudessa havaittu poikkeuksellisen pieniksi.

Jos veronkierto on Suomessa pääomien omistajille laillista, miten suuri todennäköisyys on, että verosuunnittelua ja muita verotuksen porsaanreikiä saadaan tukittua?

Vasemmisto: verotus progressiiviseksi, läpinäkyväksi ja oikeudenmukaiseksi

Millaisia toimia tarvitaan, jotta tulomuuntelu, siirtohinnoittelu ja omistusten piilottelu saadaan kuriin? Ei voi olla oikein, että pieni- ja keskituloiset maksavat veroja korkeammilla veroprosenteilla kuin todelliset suurrikkaat, jotka harrastavat aktiivista ja aggressiivista verosuunnittelua.
Vasemmiston kannalta tärkeää on se, että verotus muutettaisiin tulevaisuudessa oikeudenmukaiseksi, läpinäkyväksi ja kaikkien tulojen, myös pääomatulojen, osalta progressiiviseksi.

Kuuntele ohjelma:

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *