Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski on jättänyt tänään lakialoitteen, jonka tarkoituksena on helpottaa omaishoitajien yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia kunnalliseen päätöksentekoon.
– Suurin osa omaishoitajista on naisia, joten aloitteessa on myös kyse naisten demokraattisten osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta. Omaishoitajilla on paljon arvokasta tietoa kuntapalveluiden toimivuudesta. Olisi tärkeää edistää heidän mahdollisuuksiaan asettua ehdolle ja toimia kunnallisissa luottamustehtävissä, Lohikoski toteaa.
Lakialoite esittää lisäyksenä kuntalain 82 §:ään, että omaishoitajalle korvattaisiin sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut omaishoitajan luottamustoimen hoitamisen ajalta.
– Asiasta on säädettävä erikseen laissa, jotta omaishoitajana toimivien kansalaisten yhdenvertainen mahdollisuus osallistua kunnallisten luottamustehtävien hoitamiseen voidaan tukea. Tällä hetkellä eri kunnissa asuvat omaishoitajat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa. Tämä on johtanut paikoin tilanteeseen, että vaaleilla valtuustoon valittu henkilö ei käytännössä voi osallistua valtuuston kokouksiin omaishoitovastuunsa vuoksi, Lohikoski kertoo.
Tällä hetkellä lain mukaan luottamushenkilölle korvataan muun muassa lastenhoidon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Nykyisin osa kunnista huomioi omaishoitajalle sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut korvattavana menona ja osa kunnista ei.
Lakialoitteen on allekirjoittanut 102 kansanedustajaa kaikista eduskuntaryhmistä. Yli sadan kansanedustajan allekirjoittamilla aloitteilla on paremmat etenemismahdollisuudet eduskunnassa.