Vasemmiston Lohikoski esittää tukea Taiteen elämyspoluille

Vasemmistoliiton keravalainen kansanedustaja Pia Lohikoski on jättänyt talousarvioaloitteen, jossa hän esittää 100 000 euron määrärahan lisäämistä ”Uusi suomalainen tarina – taiteen elämyspolut Järvenpään, Tuusulan ja Keravan alueella sekä virtuaalinen museokeskus” -hankkeelle. 

Kyse on Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueella toimivien museoiden uudesta hankkeesta, joka tukisi alueen nousua houkuttelevaksi ja omaperäiseksi museomatkailukohteeksi.

– Hanke yhdistelisi mielestäni erittäin kiinnostavasti ja ainutlaatuisesti nykykulttuuria luontoon ja suomalaiseen kulttuuriperintöön fyysisten ja virtuaalisten elämysten kautta. Olen iloinen voidessani olla mukana edistämässä tätä alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittävää hanketta, Lohikoski sanoo.

Tuusulanjärven ympäristössä sijaitsi taiteilijayhteisö, johon kuuluivat mm. Jean Sibelius, Venny Soldan-Brofeldt, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, ja joka loi huviloillaan ja kodeillaan alueelle ainutkertaisen, taiteen tekemiselle otollisen ympäristön. Uusi virtuaalinen museo yhdistäisi sekä tämän taiteilijayhteisön kulttuuriperinnön sekä nykytaiteen, joka näyttäytyy vahvasti Keravan taidemuseon kokoelmissa ja suurta huomiota saaneessa purkutaiteessa.

Lohikosken esittämällä rahoituksella taattaisiin ensimmäistä kertaa toteutettava museopolkujen konseptointi erityisesti lapsiperheiden kohteeksi sekä käynnistettäisiin alueen yhteisen virtuaalisen museon suunnittelu. Virtuaalisesti alueen merkittävät kulttuurikohteet ja taiteilijakodit olisivat saavutettavia niin valtakunnallisesti kuin ulkomailtakin sekä hyödynnettävissä mm. osana opetusta tai ikäihmisten virkistystoimintaa.

– Mikäli esittämäni määräraha hyväksytään eduskunnassa, Järvenpään, Keravan ja Tuusulan museoilla olisi mahdollisuus olla museokokemuksen laajentamisen edelläkävijä globaalissa mittakaavassa. Toteutuessaan virtuaalinen museo hyödyttäisi koko suomalaista museokenttää, Lohikoski sanoo.

Talousarvioaloitteet ovat kansanedustajan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa tekemiä muutosesityksiä hallituksen antamaan talousarvioesitykseen.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *