Vauhtia asuntotuotantoon ja raidehankkeisiin

Koronavirus aiheuttanee suurella todennäköisyydellä talouteen globaalin taantuman. Hallitusohjelma puhuu miljardin euron elvytyspaketista, joka voidaan ottaa käyttöön, jos Suomi ajautuu poikkeukselliseen taloussuhdanteeseen.

Tarkempia talouden elvytystoimia mietittänee jo valtiovarainministeriössä. Niitä pohdittaessa olisi oikea hetki, että hallitus ainakin laittaisi pikaisesti nyt maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimukset investointeineen liikkeelle suurimpien kaupunkiseutujen kanssa. 

Uusien MAL-sopimusten oli tarkoitus tulla voimaan 2020 alusta. Tilanne, jossa uusia sopimuksia ei ole vielä saatu solmittua, uhkaa erityisesti kohtuuhintaista asuntorakentamista. Kalliiden vuokrien pääkaupunkiseudulla on jo ennestään huutava pula kohtuuhintaisista asunnoista.

Sopimuksissa mukana olevat kunnat sitoutuvat kaavoittamaan maata asuntotuotantoon hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle ja rakentamaan sovitun määrän ARA-vuokra-asuntoja.

Valtio puolestaan osoittaa MAL-alueille taloudellisia resursseja mm. täydennysrakentamisalueiden kunnallistekniikkaan, kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon käynnistämisavustuksiin sekä joukkoliikennettä palveleviin infrainvestointeihin. Valtion tuki on erityisen tärkeää kaupunkiseutujen raideliikennehankkeiden vauhdittamiselle. 

Hallitusohjelma lähtee siitä, että hallitus satsaa pienituloisille tärkeän ja pääkaupunkiseudulle kipeästi kaivatun kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon volyymin lisäämiseen. Tämä asia on nyt jäänyt hallituksen muiden tärkeiden asioiden jalkoihin ja on siksi syytä pikimmiten korjata.

MAL-sopimukset ovat keskeinen väline edistää hallituksen ilmastotavoitteiden kannalta tärkeää edullista ja kattavaa joukkoliikennettä sekä laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. 

Valtiovarainvaliokunnan jäsenenä ajattelen, että MAL-sopimuksilla edistetään myös työllisyyttä, mikä on erittäin tärkeää, kun haluamme pitää talouden pyörät pyörimässä.

Pia Lohikoski

Kansanedustaja (VAS)

Keravan kaupunginhallituksen varapj

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *