Kansanedustaja Pia Lohikoski teki kirjan ja ruusun päivänä toimenpidealoitteen virike- ja kulttuurisetelien käyttöalueen laajentamisesta kirjaostoihin vuoden 2021 loppuun asti. Laajennus olisi valtiolle kustannusneutraali.
Lohikoski toteaa, että virikesetelien kulutuspotentiaali jää nyt käyttämättä. Teatterit ja museot ovat kiinni ja kulttuuri- ja urheilutapahtumat on peruutettu. Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsenenä hän ehdottaa, että lukemista tulisi nyt tukea.
Lukemisharrastuksen myönteiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat kiistattomat.
– Lukeminen on harvoja kulttuuriharrastuksia, joita tässä tilanteessa voi harrastaa, ja kirjastot ovat ainakin toistaiseksi kiinni, hän sanoo.
Lohikosken mukaan kirjallisuuden ja lukemisharrastuksen myönteiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat kiistattomat, ja eristyksissä oleville lukeminen voi olla tarpeellinen henkireikä.
Esimerkiksi kirjailijoiden tulot ovat esiintymistilaisuuksien peruuntumisten vuoksi pienentyneet. Jäljellä on vain kirjanmyynnistä saatava tulo. Kirjakaupat puolestaan ovat ahdingossa asiakasvirtojen hiljennyttyä.
Eristyksissä oleville lukeminen voi olla tarpeellinen henkireikä.
– Kirjaostosten mahdollistaminen kulttuuri- ja virikesetelillä helpottaisi kirjakauppojen hankalaa tilannetta. Toivon, että tämä laajennus saataisiin voimaan nopealla aikataululla ja mietittäisin samalla, voisiko sitä käyttää jollain keinoilla myös E-kirjoihin, Lohikoski sanoo.
Kulttuuri- ja virikesetelit ovat työnantajien työntekijöilleen kustantama etuus. Suomessa on laajasti käytössä kulttuuri- ja virikeseteleitä, joiden avulla työnantajat tukevat työntekijöidensä liikuntaa ja kulttuuriharrastuksia. Lukemisharrastukseen seteleitä ei kuitenkaan ole voinut käyttää.
Toimenpidealoite
Virike- ja kulttuurisetelien käytön väliaikaiseksi laajentamiseksi kirjaostoihin
Eduskunnalle
Tuloverolain 69 §:n nojalla tavanomaiseksi ja verovapaaksi henkilökuntaeduksi lasketaan työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta. Verovapaana henkilökuntaetuna pidetään myös enintään 400 euron vuosittaista etua työnantajan tarjoamasta työntekijän omaehtoisesta liikunta- tai kulttuuritoiminnasta. Etuus on verovapaata vain silloin, kun etuus on ainoastaan työntekijän käytettävissä.
Suomessa työantajat käyttävät virikeseteliä laajasti, jotta voivat tukea työntekijöidensä liikunta- ja kulttuuriharrastuksia. Kirjojen ostoon virike- ja kulttuuriseteleitä ei kuitenkaan ole voinut käyttää, vaikka useat alan toimijat ovat tätä esittäneetkin. Lukemisharrastuksen tukeminen on kuitenkin tärkeää, sillä sen avulla esimerkiksi luotettavan tiedon tunnistamisen kannalta oleellinen kriittinen lukutaito kehittyy. Lukemisen tukeminen on myös pitkällä aikavälillä tärkeää. Pisa-tulosten mukaan lasten ja nuorten keskuudessa heikosti lukevien osuus kasvaa ja lasten taustalla on tässä kasvava merkitys. Tämän vuoksi on tärkeä tukea myös aikuisten lukemisharrastusta, sillä paljon lukevissa perheissä myös lapset lukevat todennäköisimmin paljon.
Liikunta- ja kulttuuripalvelut ovat oleellisia ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä niin normaali- kuin poikkeusoloissakin. Poikkeusolot vaikuttavat kuitenkin suuresti ihmisten mahdollisuuksiin käyttää näitä palveluita, sillä esimerkiksi teatterit ja museot ovat kiinni ja kulttuuri- ja urheilutapahtumat peruttu pitkäksi aikaa. Lukemista tulisikin erityisesti nyt tukea, sillä se on harvoja kulttuuriharrastuksia, jotka ovat tässä poikkeuksellisessa tilanteessa mahdollisia. Lukemisharrastusta rajoittaa kuitenkin myös oleellisesti kirjastojen kiinni oleminen.
Virike- ja kulttuurisetelien käytön laajentaminen kirjaostoihin helpottaisi myös alan toimijoiden tilannetta. Kirjailijoiden tulot ovat esiintymistilaisuuksien vuoksi pienentyneet ja vain kirjanmyynnistä saatava tulo on jäljellä. Kirjakaupat puolestaan ovat ahdingossa asiakasvirtojen tyrehdyttyä. Kirjaostosten mahdollistaminen virikesetelillä helpottaisi kirjakauppojen hankalaa tilannetta.
Virike- ja kulttuurisetelien käyttöalueen laajentaminen kirjojen ostamiseen voisi olla väliaikainen toimi, esimerkiksi vuoden 2021 loppuun. Muutos on valtiolle täysin kustannusneutraali, mutta parantaisi ihmisten hyvinvointia sekä kirjailijoiden ja kirjakauppiaiden epävarmaa tilannetta.
Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kulttuuri- ja virikeseteleiden käyttöalueen väliaikaiseksi laajentamiseksi kirjaostoihin.
Helsingissä 23.4.2020
Pia Lohikoski [vas]