Perussuomalaisen helsinkiläisen kansanedustajan Tom Packalénin ideoima kaupungin vuokralaisten pisteyttämisen ja pakkomuuttojen malli ”nollaluokan” alueille tuo ikävästi mieleen kaikuja 1930-luvun Euroopasta.
Packalén ehdotti tänään Hesarissa, että kaupungin vuokra-asunnoissa asuvat pisteytettäisiin nollasta viiteen ja he saisivat asunnon sitä paremmalta alueelta mitä paremmat pisteet heillä olisi. Huonoiten käyttäytyvät sijoitettaisiin Packalénin ideoimille ”nolla-alueille”, minne keskitettäisiin muun muassa enemmän sosiaalipalveluita.
Olen itse asunut 15 vuotta Itä-Helsingissä niin Vesalassa, Vuosaaressa, Herttoniemessä kuin Vartiokylässäkin. Kaikissa näissä asuin vuokralla, enkä hyväksy missään nimessä vuokralaisten niputtamista Packalenin tavoin moisiin kategorioihin.
On sitä paitsi parempi, että asuinalueita ei eriarvoisteta enää yhtään enempää. Nykyisissäkin alueittaisissa terveyseroissa ja
koulujen tasoeroissa olisi tekemistä, että niitä saataisiin tasattua hyvinvointiin lisäresursseja satsaamalla, ei palveluita kurjistamalla.
Packalenin ehdotuksesta kärsisivät aivan erityisesti lapset, jotka joutuisivat muuttorumbaan eivät vain kotiensa, vaan myös päiväkotien ja koulujen suhteen, mikäli perheen taloustilanne ajaisi heidät pisteytysjärjestelmän hännille.
Työskentelen itse vuokralaisten parissa ja tiedän, että vuokralaisista löytyy kaikenlaisia ihmisiä, kuten omistusasujistakin, sekä hyvinvoivia ja hyvintoimeentulevia, että myös vähäosaisempaa väkeä. Kaikilla pitää silti olla sama ihmisarvo ja oikeus hyviin palveluihin ja asumiseen kukkaronpaksuuteen ja asumismuotoon katsomatta.
Ilmeisesti Packalenin ehdotuksen taustalla on vain halu päästä esille populistisella kannanotolla, joka sivuuttaa kaiken sosiologisen, psykologisen ja sosiaalipoliittisen tutkimustiedon siitä, miten ihmisten käyttäytymiseen ja elinoloihin voitaisiin oikeasti vaikuttaa.
Ehdotus vaikuttaa provokaatiolta, koska ei sen toteuttaminen ole (onneksi) lainkaan realismia. Ensinnäkin toteutus olisi poliittisesti täysin mahdotonta hyväksyä kaikessa epätasa-arvossaan ja ihmisvihamielisyydessään, toivottavasti muidenkin kuin vasemmistolaisten mielestä. Toisekseen voimassa olevat vuokrasopimukset eivät tuota pakkomuuttojen toteutusta mahdollistaisi nykyisen lainsäädännön puitteissa.
Käytännössä moinen jatkuva pisteytyksiin liittyvä valvonta, seuranta ja vuosittainen muuttorumba tulisi lopulta yhteiskunnalle todella kalliiksi. Ainoa, joka Packalenin ehdotuksesta todella hyötyisi, olisi muuttofirmojen bisnes.
Todellinen ongelma pääkaupunkiseudulla on pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Sellaisia vuokra-asuntoja tarvittaisiin lisää, joissa tavallisella duunarilla, opiskelijalla, työnhakijalla tai eläkeläisellä olisi varaa asua ja käteen jäisi vuokranmaksun jälkeen myös rahaa muuhun elämiseen. Siihen ongelmaan ei Packalen tarjoa minkäänlaista ratkaisua.
Kärjistämällä ja kurjistamalla ei ratkea asunnottomuus, eikä se, että seudulle tarvitaan sekä lisää kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa, että lisää resursseja apuatarvitsevien ihmisten auttamiseen sosiaalipolitiikan keinoin.
Packalenin ehdotusta toimivampi ratkaisu asuinalueiden kehittämiseen olisi riittävien voimavarojen varmistaminen päihde- ja mielenterveyspalveluihin sekä sosiaalityöhön ja lastensuojeluun, ennaltaehkäsevistä toimista, kuten kaikkia hyödyttävistä nuoriso- ja vapaa-ajanpalveluista puhumattakaan.
Pia Lohikoski
Vuokralaiset VKL ry:n järjestö- ja koulutuspäällikkö, joka työskentelee vuokralaisten ja vuokra-asumiseen liittyvien kysymysten parissa päivittäin