Ydinaseriisunnan ja Naton mutkikas suhde

Venäjä käynnisti helmikuussa meitä kaikkia järkyttävän hyökkäyssodan Ukrainaan. Sen seurauksena keskusteluilmapiiri sekä myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne käy läpi järisyttäviä muutoksia. Suomen liittyminen Natoon näyttää häämöttävän näköpiirissä. 

Nato-jäsenyydestä käytävää keskustelua on peräänkuulutettu koko kevään ajan, mutta kyllä vai ei -väittelyn lisäksi sisällöllistä keskustelua jäsenyyden vaikutuksista on ollut harmittavan vähän. 

Halusin osallistua Nato-keskusteluun koko ihmiskunnalle elintärkeän aiheen näkökulmasta: mikä on ydinaseiden ja ydinaseriisunnan tulevaisuus tässä kiristyneessä geopoliittisessa tilanteessa?

Keskustelimme aiheesta tiistaina kansainvälisen International Physicians for the Prevention of Nuclear War neuvoston (IPPNW) puheenjohtajan ja International Campaign to Abolish Nuclear Weapons (ICAN) Finlandin toisen koordinaattorin Kati Juvan, Helsingin yliopiston filosofian professorin Thomas Wallgrenin sekä SPR:n oikeudellisen neuvonantajan Jani Leinon kanssa.

Keskustelussa kävimme erityisesti läpi ydinaseiden uhkan lieventämiseen tähtäävän kansainvälisen sopimusjärjestelmän sisältöjä. Suomi on jo pitkään ollut mukana ydinsulkusopimuksessa, jonka tarkoituksena on rajoittaa ydinaseiden leviämistä. Sen sijaan 2017 YK:ssa neuvoteltu 122 maan hyväksymä ja 60 maan ratifioima ydinaseiden kieltosopimukseen Suomi tai Ruotsi eivät kuitenkaan ole lähteneet mukaan. Yksikään Nato-maa ei ole allekirjoittanut YK:n ydinaseiden kieltosopimusta, ja Nato vastustaa hyvin selväsanaisesti kyseistä sopimusta.

Keskustelussamme nousi esiin, että Suomen ja Ruotsin haluttomuuteen allekirjoittaa em. sopimus on vaikuttanut erityisesti Nato-optio. Nato on ytimeltään ydinaseliitto – ”nuclear alliance” – ja uusien jäsenien odotetaan hyväksyvän ”kauhun tasapainon” Naton puolustukselliseksi periaatteeksi.

Keskustelussa nousi esiin tulevaisuuteen suuntautuva näkökulma: miten ydinaseetonta Pohjolaa voidaan edistää tulevaisuudessa? Natomaat Norja ja Tanska ovat sitoutuneet siihen, ettei heidän maaperällään ole ydinaseita. Suomen lainsäädäntö kieltää ydinräjähteet maaperällämme, ja puoluekenttä tuntuu olevan hyvin yksimielinen siitä, ettei tätä lainsäädäntöä tule muuttaa Nato-jäsenyyden myötä.

Kysymys kuitenkin kuuluu, että voisiko Nato olla tulevaisuudessa enemmän ydinaseriisunnan puolella? Norjan hallitus on selvittänyt, että Nato-jäsenelle ei ole juridista estettä allekirjoittaa ydinasekieltosopimusta. Tulisiko siis Suomen allekirjoittaa ja ratifioida ydinkieltosopimus?

Humanitäärisestä näkökulmasta katsoen ydinaseilla ei tulisi olla sijaa missään sodankäynnissä. Ydinaseiden käytön uhka on keskustelijoidenkin mukaan kasvanut Venäjän hyökkäyksen ja aggressioiden lisääntymisen myötä, mutta tällä hetkellä niiden käyttö ei ole todennäköistä. Kuitenkin riski on olemassa aina, kun aseitakin on olemassa, ja jopa vahinkojen mahdollisuus tulee ottaa huomioon.

Ajattelen tämän keskustelun olevan yksi tärkeimmistä kysymyksistä Nato-jäsenyyttä pohtiessa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä kannastani – eduskuntakuulemiset ovat yhä kesken, ja haluan kuulla monipuolisesti asiantuntijoita ennen lopullista päätöstäni.

Olen ollut rauhanliikkeessä mukana pitkään. Kysymys ydinaseista on minulle tärkeä – Suomen tulee nyt ja tulevaisuudessa kyetä toimimaan ydinaseriisunnan puolesta, mahdollisesta tulevaisuuden Nato-jäsenyydestä huolimatta.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *