Me Keravan Vasemmistoliiton valtuutetut ja muut allekirjoittaneet esitämme, että terveyskeskuksen johto kiinnittää huomiota ja ryhtyy toimenpiteisiin terveyskeskuksen tilojen viihtyisyyden parantamiseksi.
Terveyskeskuksessa sijaitsevan neuvolan tilat on sisustettu tavalla, jossa kävijöiden tarpeet on huomiotu. Kodinomainen ympäristö on erinomainen tapa häivyttää lasten mahdollisia pelkoja.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää saattohoitoon käytettävän huoneen sisustamiseen kodikkaammaksi, jotta kuolevan omaiset, myös lapset, kokisivat tilan miellyttävämpänä. Esimerkiksi jokin taulu Keravan kaupungin taidekokoelmista parantaisi saattohuoneen tunnelmaa.
Toivomme hallintokuntien yleensäkin kiinnittävän huomiota tilojen sisustukseen siten, että niin työntekijät kuin asiakkaatkin kokevat ne viihtyisiksi.
Keravalla, 19.1.2009