KUKA PIA?

Politiikka on työtä ihmisten arjen parantamiseksi

Olen Pia Lohikoski, uusmaalainen toisen kauden kansanedustaja Keravalta.

Eduskunnassa olen sivistysvaliokunnan jäsen. Lisäksi olen suuren valiokunnan ja kansliatoimikunnan varajäsen.

Haluan rakentaa Suomea, jossa työstä saa toimeentulon ja palvelut toimivat. Suomea, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kasvaa, oppia ja tavoitella toivomaansa tulevaisuuttaan.

Ajankohtaista Missä tavataan?

MINUN TARINANI

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut osa elämääni lähes koko ikäni

Yllätyt ehkä kuullessasi, ettei minusta pitänyt tulla puoluepoliitikkoa. Ennen politiikkaa olin ennen kaikkea aktivisti ja pitkän linjan järjestötoimija.

Olen ollut mukana aktiivisessa järjestötoiminnassa teini-ikäisestä asti. Jo lapsuudenkodista tarttui mukaan ajatus siitä, että jokaisella on vastuu yrittää tehdä maailmasta tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi paikka.

Nuorena minulle tärkeitä teemoja olivat rasisminvastaisuus, rauhantyö ja globaali oikeudenmukaisuus. Mielenosoitukset, kampanjat, ammattiyhdistys- ja kansalaisliikkeet tulivat tutuiksi.

Pitkään ajattelin, että vaikuttaminen tapahtuu järjestöissä, kampanjoissa ja kansalaisliikkeissä, ei puoluepolitiikassa.

Käännekohta tapahtui, kun minusta tuli äiti. Aloin pohtia yhä enemmän oman kotikaupunkini ja lähiympäristöni tulevaisuutta.

Halusin vaikuttaa konkreettisesti siihen, millaisessa kaupungissa lapset kasvavat, miten tärkeät palvelut toimivat ja millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on rakentaa hyvää elämää. Siksi lähdin mukaan kuntapolitiikkaan Keravalla.

Vuosien aikana olen huomannut, että pitkäjänteisellä työllä saadaan aikaan todellisia muutoksia. Yksi ensimmäisistä poliittisista kamppailuistani liittyi Keravan suuriin luokkakokoihin. Työ kesti vuosia, mutta lopulta luokkakokoja ryhdyttiin pienentämään. Se vahvisti uskoani siihen, että politiikalla voidaan parantaa ihmisten arkea.

Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri. Olen työskennellyt ammattiliitoissa, tasa-arvohankkeissa ja korkeakouluissa. Ennen kansanedustajan tehtävää työskentelin pitkään järjestö- ja koulutuspäällikkönä Vuokralaiset ry:ssä. Olen nähnyt läheltä, kuinka tärkeätä ihmisten arjessa on kohtuuhintainen asuminen, laadukas koulutus, reilu työelämä ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Minua ohjaa edelleen sama ajatus kuin nuorena aktivistina: tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät synny itsestään, vaan niiden puolesta on tehtävä työtä joka päivä. Siksi olen mukana politiikassa.

Elintarviketyöläisten lakkoa tukemassa.

Ympäristön ja työntekijöiden oikeuksien puolesta.

PIA VAPAALLA

Elämä on muutakin kuin politiikkaa

Ruotsinpyhtään vanha ruukin sataman torppa on meille tärkeä paikka rauhoittua ja hengähtää arjen keskellä.

Kulttuuri, kirjallisuus ja tapahtumat ovat tärkeä osa elämääni.

Rescuekoiramme Luna nauttii myös mökkeilystä.

Vaikka työni on politiikassa, elämäni ei pyöri pelkästään eduskunnan käytävillä. Vapaa-ajalla viihdyn kulttuurin, kirpputorien ja järjestötoiminnan parissa. Rentoudun mielelläni myös Ruotsinpyhtäällä vanhalla ruukin sataman torpalla.

Perheeseeni kuuluvat puoliso, kaksi lasta ja koira, jotka pitävät minut kiinni tavallisessa arjessa ja muistuttavat siitä, miksi politiikkaa ylipäätään tehdään.

MINULLE TÄRKEÄT ASIAT

Asiat, jotka ohjaavat työtäni.

Uskon, että yhteiskunnan tehtävä on luoda jokaiselle mahdollisuus hyvään elämään. Koulutus, reilu työelämä ja yhdenvertaisuus ovat arvoja, jotka ohjaavat työtäni niin eduskunnassa kuin kunnallispolitiikassakin.

📚

Koulutus kuuluu kaikille

Koulutus on tasa-arvon tärkein väline.

Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus oppia, löytää omat vahvuutensa ja rakentaa tulevaisuuttaan riippumatta perheen taustasta tai asuinpaikasta.

💶

Reilu toimeentulo kaikille

Tasa-arvoinen ja reilu työelämä kuuluu kaikille. Ei palkkojen polkemiselle työperäiselle syrjinnälle ja huonoille työoloille.

Työttömyysturvan leikkaukset on peruttava ja köyhyyttä on vähennettävä.

Pienituloisten lapsi-perheiden ja eläkeläisten toimeentuloa on parannettava.

🤝

Jokainen on yhtä arvokas

Yhteiskunnan pitää olla avoin ja oikeudenmukainen kaikille.

Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi tasavertaisena ja elää ilman syrjintää riippumatta taustastaan, identiteetistään tai elämäntilanteestaan.

PIA LIIKKEELLÄ

Missä tavataan?

Pia Sirkusmarkkinoilla

Pia Sirkusmarkkinoilla

🗓️ Su 6.9. klo 12 • 📍 Kivisilta, Kerava • Tavataan Keravan Sirkusmarkkinoilla!

Vasemmiston maakuntajuhla

Vasemmiston maakuntajuhla

🗓️ Lauantaina 12.9.2026 🕐 klo 12 📍 Mäntsälä l Tule juhlimaan!

Pia Keravan kirjamessuilla

Pia Keravan kirjamessuilla

🗓️ Lauantaina 26.9.2026 🕐 klo 10 📍 Keravan kaupunginkirjasto l Nähdään messuilla!

Kaikki tapahtumat

TYÖNI TÄNÄÄN

Missä teen vaikuttamistyötä?

Vaikutan paikallisesta päätöksenteosta valtakunnan politiikkaan. Näitä tehtäviä yhdistää tavoite rakentaa oikeudenmukaisempaa ja yhdenvertaisempaa Suomea.

Eduskunta

Toimin Uudenmaan kansanedustajana, sivistysvaliokunnan jäsenenä ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana.

Teen työtä koulutuksen, kulttuurin, tieteen sekä lasten ja nuorten tulevaisuuden puolesta. Haluan rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään.

Kerava

Kotikaupunkini Kerava on ollut tärkeä vaikuttamisen paikka jo vuosien ajan.

Kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana teen työtä toimivien palveluiden ja viihtyisämmän arjen puolesta.

Vaikuttaminen

Vaikuttamistyöni ei rajoitu vain valtuustoihin tai eduskuntaan.

Minulle tärkeää on ihmisten kuunteleminen, yhteiskunnallinen keskustelu, mielenosoitukset, kampanjat ja yhteistyö paremman tulevaisuuden rakentamiseksi.

OTA YHTEYTTÄ

Politiikkaa tehdään yhdessä.

Kuulen mielelläni ajatuksiasi, kysymyksiäsi ja kokemuksiasi. Yhteiskuntaa rakennetaan parhaiten kuuntelemalla ihmisiä ja etsimällä yhdessä ratkaisuja. Ota yhteyttä, tule juttelemaan tapahtumaan tai seuraa työtäni sosiaalisessa mediassa.