Keravan Vasemmistoliitto piti syyskokouksensa 17.11. Alustin kokouksessa ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä puoluevaltuuston varapuheenjohtajan ja kaupunginvaltuutetun ominaisuuksissa.
Keravan Vasemmistoliitto tulee kampanjoimaan talven aikana puolueen oman presidenttivaaliehdokkaan puolesta aktiivisesti. Enteilin puheessani, että puoluevaltuusto tulee asettamaan Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi puolueen puheenjohtajan, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen. Keravan Vasemmistoliitto toivottaa presidentinvaalityöhön tervetulleiksi mukaan myös muut kuin puolueen jäsenet, kiinnostus Paavo Arhinmäen kampanjan tekemiseen riittää. Kampanjasta on tarkoitus tehdä sellainen, että saamme mukaan eduskuntavaalien tiimoilta innostuneet uudet jäsenemme sekä joukon muita punavihreästä, rasisminvastaisesta ja solidaarisesta vaalikampanjasta kiinnostuneita.
Toinen syyskokousta kiinnostanut aihe oli kuntauudistus vasemmistolaisesta näkökulmasta. Kokous totesi, että kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne on tulossa 30.11. klo:18 Viertolaan alustamaan aiheesta järjestettävää avointa keskustelutilaisuutta. Keravan Vasemmistoliitto suhtautuu kuntauudistukseen avoimin mielin ja toivoo tilaisuuteen sekä kuntaliitoksia kannattavia että kritisoivia äänenpainoja myös Keravan naapurikunnista.
Syyskokous keskusteli lisäksi Keravan kaupungin vuodelle 2012 valmisteilla olevasta budjetista. Alustuksessani kerroin, että lautakuntien esitykset vaatisivat useiden miljoonien eurojen lisäpanosta valtuuston hyväksymän talouraamin päälle. Totesin olevani huolissani kaupungin palveluiden tason laskemisesta, erityisesti lasten ja vanhusten osalta, mikäli kasvatus- ja opetustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen lautakuntien esittämiä lisärahoja ei joulukuussa valtuuston budjettikokouksessa myönnettäisi.
Keravan Vasemmistoliitto päätti vaatia, että varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja terveyspalveluiden resurssit on turvattava vuoden 2012 budjettiin. Lasten ja vanhusten huolenpito on turvattava myös taloudellisesti haastavina aikoina. Ongelmien ennaltaehkäisyyn panostaminen on sekä inhimillisesti että taloudellisesti kestävämpää, kuin liiallinen säästäminen kuntalaisten hyvinvoinnin kustannuksella.