Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi 7.3.2012 kokouksessaan Keravan kasvatus- ja opetustoimelle ympäristökasvatuksen suunnitelman. Ympäristökasvatussuunnitelman laatineeseen työryhmään on kuulunut varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen edustajia kasvatus- ja opetusviraston eri yksiköistä ja sen käyttöönotto konkretisoituu siten, että se otetaan käyttöön kaikissa yksiköissä lukuvuoden 2012 – 2013 alusta lähtien.
Jätin kokouksessa seuraavan varhaiskasvatusyksiköitä ja kestovaippojen käyttöä koskevan ponnen, jonka allekirjoitti lisäkseni neljä muuta lautakunnan jäsentä:
PONSI
”Ympäristökasvatussuunnitelmassa todetaan otsikon ”jätteiden vähentäminen ja lajittelu” alla, että jätteiden synnyn ehkäisy on parasta jätehuoltoa.
Yksi merkittävä kasvatus- ja opetustoimen alla tapahtuva jätehuollollinen kysymys on päiväkotien vaippajätteen synty ja sen jätteen vähentäminen. Osana varhaiskasvatuksen ympäristökasvatusta päiväkodeissa on jätteiden lajittelu. Pienille, 2-3-vuotiaille, vaippajäte on yksi konkreettinen asia, josta päiväkodeissa voidaan keskustella.
Keravan päiväkodeissa on aiemmin perheen ollut mahdollista tuoda lapselleen ympäristöystävälliset kestovaipat kertakäyttövaippojen sijaan. Tällä hetkellä kestovaipat ovat olleet valitettavasti jonkin aikaa kiellettyjä Keravan päiväkodeissa. Syyksi on ilmoitettu väliaikainen tilanpuute.
Tällä ponnella esitämme, että kestovaipat sallitaan jälleen Keravan päiväkodeissa konkreettisena ympäristötekona ja myös jatkossa kannustetaan perheitä niiden käyttöön. Mikäli kestovaippojen käytön osalta tilat rajoittavat niiden käyttöä, tulee tilat saattaa siihen kuntoon, että niiden käyttö jatkossa on mahdollista.
Pia Lohikoski, Hanna Rautamies, Pirjo Kaperi, Johanna Kinnari ja Eero Forstén.”
Tilanpuute kuulostaa todella oudolta selitykseltä. Oma lapseni on Helsingissä päiväkodissa ja hän käyttää kestovaippoja. Siinä, missä muilla lapsilla on veskissä koreissa kertakäyttövaippoja, omalla lapsellani on kestovaippoja. Lisäksi vessassa tai eteisessä roikkuu kassi, jonne likaiset vaipat laitetaan. Kestovaipat eivät siis todellakaan vie mitään extra tilaa. Lapseni ryhmässä on myös toinen lapsi, joka käyttää kestoja. Kestovaippojen käyttö on ihan asenteista kiinni, eikä mistään tiloista..
Hei Pia!
Voitko päivittää tilannetta? Eli mikä on tällähetekellä käytäntö päiväkotien osalta? Kiitos!