Keravan Kasvatus- ja opetuslautakunta keskusteli jälleen 16.6.2009 kokouksessaan Kanniston koulun kohtalosta. Lautakunnan kokouksen 64 § käsitteli kaupungin asukkaiden aloitteita ja adresseja.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksen 64 § 7. kohta käsitteli vastausta Sakari Meriläisen ja muiden Kanniston koti- ja kouluyhdistyksen aktiivien Keravan kaupunginvaltuustolle 11.5.2009 luovuttamaan adressin ”Kuntalaisaloite Kanniston koulun lakkauttamispäätöksen kumoamiseksi”, jonka oli allekirjoittanut 1200 henkilöä.
Kokoukselle viraston valmistelema pohjaesitys ei mielestämme nostanut riittävästi esille Kasvatus- ja opetuslautakunnan tämän vuoden päätöksiä tammikuulta ja huhtikuulta 2009, joissa lautakunta päätti säilyttää Kanniston koulun Keravan omassa perusopetustoiminnassa.
Iiro Silvander (kd.) esitti Pia Lohikosken (vas.) kannattamana kokoukselle seuraavaa lisäystä päätösesitykseen:
”Keravan Kristillisen koulun siirryttyä nyt Järvenpäähän – esitän, että Kanniston koulun lakkauttamispäätös kumotaan – ja että kaupunginhallitus tekee asiasta uuden päätöksen niin, että Kanniston koulu jatkaa toimintaansa normaalisti syyslukukauden alusta alkaen.”
Lautakunnan puheenjohtaja Taru Vuorenpää (kok.) esitti, että kokouksen 64§ kohta 7. palautetaan uudelleen valmisteluun. Suoritettiin äänestys siitä, voidaanko kyseisestä kohdasta päättää ja siihen liittyvää Silvanderin kannatettua esitystä käsitellä. Äänestys meni tasan 6-6 ja näin ollen lautakunnan puheenjohtajan ääni ratkaisi asian, ja kokouksen 64 § kohta 7. palasi valmisteluun eikä Silvanderin kannatetusta muutosesityksestä päästy
äänestämään.
Äänestys asian käsittelystä meni seuraavasti: valmisteluun palauttamisen puolesta (JAA) Vuorenpää, Järvenpää, Linros, Nurmi, Kaukonen, Burman.
Asiasta päättämisen puolesta, palauttamista vastaan (EI) Saarinen, Lohikoski, Puurula, Rautamies, Silvander, Länsimäki.
Lautakunnan jäsen Savolainen ja hänen varajäsenensä olivat poissa kokouksesta.
Uskoakseni me, jotka halusimme päättää asiasta olisimme kaikki äänestäneet Kanniston koulun lakkauttamispäätöksen kumoamisen ja kaupungin omaan perusopetustoimintaan palauttamisen puolesta, jos olisimme päässeet asiasta päättämään. Harmillista, että yksi aiemmin Kannistoa puolustanut jäsen oli tänään poissa kokouksesta.