Loppu talouskuripolitiikalle sekä EU:ssa että Suomessa

Vasemmisto sanoo eurovaaleissa ei Yhdysvaltojen ja EU:n vapaakauppasopimukselle sekä kyllä veroparatiisien sulkemiselle. Nostamme esiin ajatukset minimipalkasta ja myös maksimipalkasta.

EU:lla on edessään linjavalinta leikkauspolitiikan ja elvyttävän politiikan välillä. Tarvitaan aidon vasemmistolaisen vaihtoehdon rakentamista sekä uusliberalistiselle että nationalistiselle politiikalle.

Talouskuripolitiikka pyrkii ulottamaan EU:sta kyntensä Suomeen. Täällä talouskuri iskee kuntiin ja arjen palveluihimme, lähtien ajatuksesta, että tärkeintä on kulujen leikkaaminen. Tätä lähtökohtaa Vasemmisto ei voi allekirjoittaa.

Koskeeko talouskuri sitten vain kriisimaita, eikä Suomea?

Eipä meillä Suomessakaan kilpailukyky tai talouden kestävyysvaje ole jääneet tuntemattomiksi käsitteiksi.

Talouskuria on perusteltu kilpailukyvyn parantamisella. Kilpailukyvyn nimissä on valitettavasti käynnistynyt kilpailu kuka verottaa vähiten yrityksiä Euroopassa.

Yhteisöveroa alennettiin hurjat 4 prosenttiyksikköä, ja arvonlisäveroa on valitettavasti korotettu. Palkat on käytännössä jäädytetty parilla viimeisellä tupo-sopimuksella.

Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ovat ajaneet kuntia supistamaan ja yksityistämään palveluitaan, lomauttamaan ja irtisanomaan työntekijöitään. Talouskuripolitiikka tulee romuttamaan tasa-arvon, jos suuntaa ei muuteta.

Talouskuripolitiikka ei nosta meitä lamasta vaan syventää kriisiä. Se tuhoaa myös pohjan sosiaalisen Euroopan vaatimukselta.

Tarvitaan suunnan muutos niin meillä Suomessa kuin koko Euroopassa. Vaihtoehtoja talouskuripolitiikalle, leikkauksille ja hyvinvoinnin romuttamiselle on.

Tarvitaan elvyttävää, työllistävää ja tasa-arvoa edistävää vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Rahan vallasta kansanvaltaan. Vastavoimaa kapitalistien europrojektille.

(Puheesta Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa)

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.