Miljardien eurojen puhallus?

Miljardien eurojen vuosittainen yksityistämispotti ja kokematon virkakoneisto ovat riskialtis yhdistelmä, ovat oikeusoppineet sanoneet Sipilän hallituksen tekeillä olevasta SOTE- ja maakuntauudistuksesta. Se sisältää jopa riskin korruptioon.

Juuri tämän takia vastustin 27.2. kaupunginhallituksessa Keravan lähtöä mukaan valinnanvapauskokeiluun. Valitettavasti minun edustamani vastustava kanta jäi äänestyksessä vähemmistöön.

SOTE:n maakunnallisten valinnanvapauspilotointien on tarkoitus tukea Sipilän hallituksen valinnanvapauslain toimeenpanoa jo ennen lain varsinaista voimaantuloa ja siten edesauttaa uudistuksen onnistumista mm. kuntien, tulevien maakuntien sekä yksityisten sote-yritysten näkökulmasta.

En ole valmis markkinaehtoistamaan yhteisesti omistamiamme julkisia SOTE-palveluita. En ole myöskään valmis edistämään Sipilän hallituksen SOTE-lakipaketin läpimenoa eduskunnassa hyväksymällä paikallisia pilottihankkeita – etenkään kun koko lakia ei ole vielä edes säädetty.

Sipilän hallituksen esitys valinnanvapauslaista on menossa eduskunnan käsittelyyn keväällä 2018, mikäli esitys ei sitä ennen kaadu hallituspuolueiden sisältä tuleviin erimielisyyksiin.

Kunnat antoivat lausuntonsa valinnanvapauslain luonnoksesta 15.12.2017 mennessä. Keravan kaupungin lausunto oli erittäin kriittinen, ja tiukensimme lausuntoluonnosta joulukuussa kaupunginhallituksessa useilla siihen esittämilläni muutoksilla.

Sipilän hallituksen SOTE-esitys ei kavenna väestön terveys- ja hyvinvointieroja. Riskinä on myös asiakasmaksujen kasvu, mikä toteutuessaan uhkaa entisestään kasvattaa terveyseroja, kun vähävaraisilla ei ole varaa hakeutua tarvitsemiensa palveluiden piiriin.

En näe syytä linjanmuutokseen, miksi Keravan kaupunginhallituksen aiempi kriittinen kanta Sipilän hallituksen SOTE-lakipakettiin nyt oli tarpeen vinksauttaa edistämään pilottihankkeen kautta koko keskeneräisen hankkeen läpimenoa.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja ja Keravan kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *