Suomalaisessa politiikassa ja mediassa on meneillään vaarallinen teatteri, jonka pääosassa on budjettipäällikkö Mika Niemelä.
Meillä on virkamies, jota kukaan ei ole äänestänyt valtaan, mutta joka ilmestyy jatkuvasti mediaan tarjoilemaan omaa talousagendaansa jota väitetään neutraaliksi.
Niemelä tekeytyy ”ideologiattomaksi” väittämällä, ettei hän edes äänestä. Kuoren alla on kuitenkin puhdas uusliberalistinen talousoppi, joka on puettu matemaattisen välttämättömyyden kaapuun.
Media antaa Niemelän asettaa raamit: puhutaan vain siitä, mistä leikataan, ei siitä, miksi on valittu linja, joka on romahduttanut kotimaisen kulutuskysynnän.
On ollut puhdas ideologinen valinta leikata pienituloisilta ja antaa veronkevennyksiä rikkaille keskellä lamaa ja väittää, ettei vaihtoehtoja ole.
Helsingin Sanomat nosti tänään Niemelän esiin ”talouden äänenä”. Hän ei kuitenkaan puhu vain talouden reunaehdoista. Sen sijaan Niemelä ottaa HS:ssa häpeilemättä poliitikon roolin.
Olisikin virkistävää vaihtelua medialta pyytää Niemelää nimeämään ne verotoimet, joiden avulla Suomi voisi välttää uudet leikkauslistat. Hän tekee sen sijaan jälleen useita ehdotuksia malleista, joilla ensi vaalikaudella voisi leikata.
Yksi Niemelän esimerkki on nollapohjabudjetointi. Edes perinteiset kohteet, kuten eläkkeet, eivät jäisi Niemelän mallissa vuosittaisen tarkastelun ulkopuolelle. Kuulostaa kyllä melko tehottomalta, että neuvoteltaisiin koko hyvinvointivaltion toiminta alusta alkaen joka vuosi.
Ehdotus nollapohjabudjetoinnista on myös suora hyökkäys hyvinvointivaltiota vastaan: ikään kuin ihmisten perustuslain mukaiset perusoikeudet ja -palvelut voitaisiin pyyhkiä pöydältä kuin merkinnät Excelissä.
Erityisen hälyttävää on Niemelän useissa haastatteluissa toistuva puhe kansalaisten ”omasta vastuusta”. Se on klassinen ideologinen ansa, jonka tien päässä häämöttää hoivavastuun sysääminen takaisin koteihin.
Tämä linja vie kirjaimellisesti toteutettuna siihen, että naisten asema palautettaisi sata vuotta taaksepäin: palkkatyöstä kotiin hoitamaan lapset ja vanhukset, koska julkiset palvelut ajettaisiin alas. Se olisi raju hyökkäys tasa-arvoa vastaan ja murentaisi Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustan.
Talouspolitiikka ei ole kuitenkaan ole luonnonlaki, vaan se on politiikkaa ja siten myös kyse on aina ideologisista valinnoista. Olisi rehellistä, että media toteaisi tämän, eikä antaisi minkään talouspoliittisen linjan nimetä itseään ainoaksi vaihtoehdoksi.
Samaan aikaan ihmettelen, ettei media kysy VM:n budjettipäälliköltä, miksi Suomen suurtyöttömyys on jätetty käytännössä hoitamatta. Työttömyys tulee hoitamattomana erittäin kalliiksi valtiontaloudelle ja lasku kasvaa, mitä pidempään ihmisiä pidetään työttöminä.
Vallalla on tällä hallituskaudella ollut oikeistolainen harha, että vain yksityisille työmarkkinoille työllistyminen on arvokasta ja siksi valtion ja kuntien aktiivisia työllistämistoimia vältellään. En väitä, että valinta on Niemelän, vaan oikeistohallituksen, mutta voisihan siitä silti kysyä.
HS:n jutussa esitetään vuosittain pieleen menneitä kasvu- ja työllisyysennusteita tehneen valtionvarainministeriön ja sen johtavien virkamiesten olevan erehtymättömiä. Mielenkiintoinen valinta jutussa, jonka merkkimäärä riitti kuvailemaan Niemelän suhdetta moottorisahaansa.