Päivölänkaaren koulu säilyy, kiitos kansalaisaktiivisuuden!

Koululaisten vanhempien aktiivisuus kannatti! Tiistainen mielenosoitus Päivölänkaaren koulun pihalla, adressin keruu ja sähköpostivetoomukset johtivat siihen, että virastopäällikkö poisti keskiviikkona kasvatus- ja opetuslautakunnan esityslistalla olleesta palveluiden järjestämissuunnitelmasta Päivölänkaaren koulun lakkautuksen.

Päätösvalta virkamiehillä vai poliitikoilla?

Keravan koulutoimen viranhaltijat olivat siis aiemmin päättäneet siirtää Etelä-Kaskelassa sijaitsevan Päivölänkaaren koulu- ja päiväkotikeskuksesta koululuokat pois ja muuttaa Päivölänkaaren pelkkään päiväkotikäyttöön. Asiaa oltiin viemässä eteenpäin pelkkänä viranhaltijapäätöksenä, koska hallinnollisesti Päivölänkaaren koulu kuuluu osana Keravanjoen kouluun, johon myös kuuluvaan Lapilan alakouluun oppilaita oltiin siirtämässä.

Asia oltaisiin oltu siis päättämässä ohi kuntalaisten ja ohi lautakunnan, kun kyse ei varsinaisesti ollut koulun lakkauttamisesta, vaan kuulemma ”vain” luokkatilojen uudelleenjärjestelystä. Kyse mielestäni on kuitenkin myös lähipalveluista ja demokratian toteutumisesta. Jostain syystä Keravalla poliittista keskustelua pelätään ja siksi ehkä tässäkin johtosäännön avulla pyrittiin ohittamaan hankalaksi koettu poliittinen keskustelun asiasta ”operatiivisen johtamisen” nimissä.

Kuitenkin näiden kahden koulun välillä matkaa on pari kilometriä ja matka on pienille 6-8-vuotiaille lapsille turhan vaarallinen rekkaliikenteineen, junaradan alituksineen ja joen ylityksineen.

Kansalaisliikkeissä on voimaa

Taas kerran siis nähtiin, että kansalaisliikkeissä on voimaa! Olin tiistaina itse paikalla mielenosoituksessa Päivölänkaaren koulun pihalla, ja näin, että lasten vanhemmat ovat tosissaan asiansa kanssa. Niinpä he myös tulivat jo heti seuraavana päivänä keskiviikkona luovuttamaan adressinsa lautakunnalle, kuten heitä neuvoin, koska he olisivat muutoin keränneet sitä yhä ja tuoneet vasta valtuustoon, joka olisi ollut liian myöhäistä. Kehotin lasten vanhempia myös pommittamaan sähköpostia koko lautakunnalle ja valtuutetuille, jotta asiaan saataisiin kunnolla painetta. Ja näin he tekivätkin.

Myös julkinen paine Keski-Uusimaan lehtijutusta sai kaikki puolueet Päivölänkaaren koulun säilyttämisen taakse siten, että virastopäällikkö poisti asiaa koskevat esitykset papereista jo ennen lautakunnan kokouksen alkua keskiviikkoiltana.

Nyt on pidettävä huolta siitä, että tämä torjuntavoitto ei jää vain vaalivuoteen, vaan että meillä on myös kuntavaalien jälkeen sellaiset päättäjät, jotka estävät Päivölänkaaren koulupisteen lakkautuksen myös jatkossa, mikäli se jälleen suunnitelmiin ilmestyy.

Kanniston koulun esimerkki

On hyvä muistaa, että Kanniston koulunkin lakkautus ilmestyi esityslistoille aina uudestaan ja uudestaan, vaikka oli aiemmin päätetty, että sitä ei lakkauteta. Kasvatus- ja opetuslautakunta äänesti Kanniston koulun lakkauttamista vastaan useita kertoja, viimeisen kerran keväällä 2009 äänin 7-6 päätimme olla lakkauttamatta Kanniston koulua. Kuitenkin kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta päätökseemme ja päätti äänin 6-5 kokoomuksen, keskustan ja vihreiden edustajien voimin lakkauttaa Kanniston koulun.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *