Itsensätyöllistämisellä tarkoitetaan perinteisen yrittäjyyden ja palkkatyön väliin sijoittuvaa työtä, joka on palkkatyön tapaista, mutta jossa tekijä on lain silmissä yrittäjä.
Itsensätyöllistäjiksi luettavien joukko on suuri, kasvava ja heterogeeninen. Suurena itsensätyöllistäjien ryhmänä parannuksia asemaansa tarvitsevat näennäisyrittäjät eli ne, jotka ovat yrittäjiä pelkästään nimellisesti.
Jotkut tekevät töitä toiminimellä tai verokortilla suoraan toimeksiantajalle, jotkut käyttävät laskutusosuuskuntaa. Kaikki ovat yleensä YEL-velvollisia.
Näennäisyrittäjällä saattaa olla vain yksi toimeksiantaja, josta hän on käytännössä riippuvainen. Tyypillisesti palkkiotaso on matala ja toimeksiantaja pyrkii näennäisyrittäjiä käyttämällä säästämään työnantajamaksut.
Kun toimeksiantajalla ei ole velvoitetta antaa töitä säännöllisesti, tämä saa siirrettyä toimintansa riskejä näennäisyrittäjille ilman, että heille jää mahdollisuutta voittoon, kuten aidossa yrittäjätoiminnassa.
Toimeksiantaja siis poimii rusinat pullasta ulkoistamalla riskejään työn tekijöille ja irtisanoutumalla työnantajavelvoitteista. Näennäisyrittäjän kannalta asetelma tarkoittaa usein pieniä ja epävarmoja tuloja.
Yrittäjien toimintaa säännellään kilpailulainsäädännöllä, jossa keskeisimpiä elementtejä on kartellikielto: yrittäjät eivät saa sopia asiakashinnoista keskenään ja tukahduttaa normaalia kilpailua markkinoilla.
Kun näennäisyrittäjiin sovelletaan samaa kuin suuriin yhtiöihin ja järjestäytynyt yhteistoiminta kielletään, viedään heiltä mahdollisuus päästä tasavertaisempaan asemaan.
Kollektiivinen neuvotteluoikeus tarvitaan, jotta näennäisyrittäjät ja muut vastaavassa asemassa olevat itsensätyöllistäjät eivät ole työmarkkinoilla altavastaajina, vaan heillä on reilu mahdollisuus toimeentuloon.
Lainsäädännön puolesta kipukohta on eri työmuotojen kansallisessa määrittelyssä pikemminkin kuin kilpailulainsäädännön avaamisessa.
Kahtiajako yrittäjiin ja työntekijöihin ei enää toimi: identtistä työtä teetetään ja tehdään monella eri tavalla.
EU:ssa jo 12:ssa jäsenmaassa tilanteeseen on herätty, ja itsensätyöllistäjien kollektiivinen toiminta on osoittautunut mahdolliseksi ja lailliseksi.
Itsensätyöllistäjät ovat testanneet kollektiivisia mahdollisuuksiaan onnistuneesti tähän mennessä yksittäisissä tapauksissa, mutta asia etenee myös koko EU:n tasolla: joulukuussa 2018 Euroopan ministerikomitea linjasi, ettei itsensätyöllistäjiä koskeville työtehtosopimusneuvotteluille ollut esteitä.
Tämä lausunto oli suuntaa näyttävä, joten Suomessakin päädyttänee tekemään parannuksia viimeistään direktiivien pakottamana. Eturintamaan ei itsensätyöllistäjien aseman parantamisessa enää ehditä, mutta toivottavasti ei jättäydytä viimeisiksikään.
Lainsäädäntöä tulee siis seuraavalla eduskuntakaudella muuttaa niin, että se mahdollistaa itsensätyöllistäjien kollektiivisen neuvotteluoikeuden. Työsopimuslain soveltamisalaa on myös laajennettava palkansaajiksi rinnastettaviin itsensätyöllistäjiin.
Lisäksi arvonlisäverollisen myynnin alarajan nostaminen 30 000 euroon sekä vähentäisi monien yksinyrittäjien hallinnollista taakkaa, että parantaisi heidän taloudellista asemaansa.
Toivoisin, että sinäkin Pia olisit aktiivisesti tulevana kansanedustajana vaikuttamassa siihen, että ns. pakkoyrittäjien asema paranee. Nopea ratkaisu tähän olisi ns. työnantajaolettama. Eli voidakseen värvätä vain freelancereita tulee työnteettäjän osoittaa se, miksi nämä eivät ole työntekijöitä vaan yrittäjiä. Räikeimpiä esimerkkejä pakkoyrittäjyydestä ovat mm. Woltin ja Foodoran ruokalähetit, joilla on kaikki työntekijän velvollisuudet, mutta ei mitään oikeuksia. Ei lomaa, eläkekertymää, vakuutuksia, palkallista sairauslomaa jne. Onneksi ruokalähetit ovat lähteneet kamppailemaan parempien työolosuhteiden ja työntetkijäaseman saamisen puolesta. https://fi.justice4couriers.fi/ ja https://www.facebook.com/justice4couriers/ kautta lisää tietoa, asia lienee sinulle jo tuttukin. Mutta lähetit ovat todella kurjassa asemassa eikä heillä ole varaa odottaa vuosia mitä joku oikeusaste sanoo tai käistelläänkö asiaa koska eduskunnassa. Kun muutama vuosi sitten Operaatio vakiduuni -kampanja halusi o-tuntisopimuslaisille takuun, että työtunteja on edes vähän. Justice4couriers -kampanja käytännössä pyrkii siihen, että lähetit saisivat edes nollatuntisopimuslaisen aseman, että tunnustettaisiin heidän olevan työntekijöitä. Onnea ja menestystä vaaleihin 🙂 Matti