Reilut työehdot turvattava Postissa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski on huolissaan siitä, miten Postin jakelua koskevat ehdotukset vaikuttavat työntekijöiden asemaan ja toimeentuloon.

Postin julkisia palveluita selvittänyt valtiosihteerityöryhmä julkisti tänään ehdotuksensa. Ehdotuksen mukaan postinkannossa siirrytään kolmipäiväiseen jakeluvelvoitteeseen ja päivälehtien jakelussa määräaikaiseen jakelutukeen alueilla, joilla lehtien varhaisjakelu ei onnistu kaupallisesti. 

– Olen saanut pitkin kevättä paljon huolestuneita viestejä Postin työntekijöiltä, sillä heidän aiemmin kokoaikaisia työsuhteitaan on alettu osa-aikaistaa. Tämä kehitys johtaa siihen, että valtionyhtiö ajaa työntekijänsä matalapalkkaduunareiksi, jotka eivät tule työllään toimeen. Tätä kehitystä emme voi hyväksyä, sanoo Postin hallintoneuvoston jäsen Pia Lohikoski.

Postinjakelun toimintaympäristö on muutoksessa: kirjepostin määrä on vähentynyt huomattavasti, ja toimintakentälle on tullut myös kilpailevia jakeluyhtiöitä. Jos Postin työntekijöiden työtunnit jatkuvasti vähenevät postimäärien vähenemisen vuoksi, tarvitaan uudenlaisia keinoja turvata työntekijöiden toimeentulo.  

Nyt olisi aika harkita sitä, voisiko työajan lyhentämistä ansiotasoa laskematta kokeilla Postissa.

– Vasemmistoliitto on pitkään puhunut työajan lyhentämisestä keinona parantaa tulevaisuuden työelämää ja keinona pysyä työelämän muutoksessa kiinni. Nyt olisi aika harkita sitä, voisiko työajan lyhentämistä ansiotasoa laskematta kokeilla Postissa. Myös jakelupäiviä alueellisesti vaihtelemalla voisi mahdollistaa työntekijöille eheämpiä työviikkoja. Työntekijöitä on kuunneltava siinä, miten uusi jakelusysteemi toteutetaan.

Lohikoski korostaa, että valtion omistamissa yhtiöissä on noudatettava työntekijöiden oikeuksia kunnioittavaa ja reilut työehdot takaavaa työnantajapolitiikkaa. Myös valtiosihteerityöryhmän esityksessä todetaan, että Postin edellytetään toimivan yhteiskuntavastuullisesti ja olevan arvostettu ja hyvä työnantaja, ja että muutokset tehdään aktiivisessa vuoropuhelussa henkilöstön kanssa.

Kuva: Wikipedia/Monto

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *