Työllisyyttä edistää hyvä asuntopolitiikka

Keväällä käynnistyvät työllisyyden kuntakokeilut, joissa kunnat vastaavat työnhakijoiden palveluista. 

Tarkoituksena on nykyistä paremmin tunnistaa työllistymisen esteet sekä osaamisen kehittämistarpeet.

Olen tyytyväinen, että kotikaupunkini Kerava pääsi mukaan työllisyyden kuntakokeiluun yhdessä Vantaan kanssa.

Valtiovarainvaliokunta pitää tärkeänä, että maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) -sopimusmenettelyjä voidaan jatkaa nykyisen kauden päätyttyä kuluvan vuoden lopussa.

Valiokunta esittää lausumassaan, että Valtion asuntorahaston korkotukilainavaltuutta nostetaan siten, että hallitusohjelmassa asetettu tavoite valtion tukemasta asuntotuotannosta saadaan täytettyä.

MAL-sopimusmenettelyn avulla voidaan lisätä asuntotuotantoa, edistää hiilineutraalien kaupunkiseutujen kehittymistä ja liikkumisen kestävää kehitystä.

Valtiovarainvaliokunta esittää lisäksi, että MAL-sopimusten osalta varmistetaan panostukset kaupunkiseutujen ja pääkaupunkiseudun joukkoliikennehankkeisiin sekä kaupunkiseutujen liityntäpysäköinnin kehittämiseen. 

Lisäksi esitetään, että Keravan liityntäpysäköinnin asemakeskuksen suunnittelu käynnistetään pikaisesti, ja että muutkin pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisäävät hankkeet saadaan liikkeelle viivytyksettä.

Puhe budjettikeskustelussa eduskunnassa 17.12.2019

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.