Vältetään 90-luvun laman virheet ja puolustetaan työpaikkoja

Koronakriisin runtelemien toimialojen tukemisen ohella lisäapua myös pienituloisille.

Korona on aiheuttanut terveydellisen kriisin lisäksi akuutin shokin talouteen.

Meidän on nyt ehdottoman tärkeää välttää 90-luvun laman virheet. Työpaikkoja on puolustettava määrätietoisesti.

Tänään käsittelyssä olevassa lisätalousarviossa esitetään 123 miljoonan euron tukea ravintoloille.

Sulkemispäätöksestä johtuvat tulonmenetykset korvataan ja alan yrityksiä kannustetaan työllistämään.

Eduskunta vielä tarkastelee, kuinka tuki kohdentuisi mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Esimerkiksi niiden ravintoloiden osalta, jotka ovat jo aiemmin hakeneet kehittämistukia, pitää varmistaa, ettei niitä aseteta muita hankalampaan asemaan.

Samalla kun yrityksiä tuetaan, on myös muistettava niiden ihmisten toimeentulo, joilla ei ole töitä.

Vasemmistoliitto on tyytyväinen, että työttömyysturvan suojaosuutta päätettiin nostaa 500 euroon. Näin helpotetaan työttömän mahdollisuutta työn vastaanottamiseen ilman toimeentulon heikkenemistä.

Väliaikainen korotus myös toimeentulotukeen varmistaisi, että kaikkein pienituloisimmat selviytyisivät kriisin keskellä.

Elvytystoimet suunniteltava ihmisten hyvinvointi edellä

Viime päivinä on puhuttu paljon siitä, miten Suomen taloutta tulisi pitkällä aikavälillä vahvistaa. On ollut ikävää huomata, miten innokkaasti opposition riveistä on lähdetty lietsomaan epävarmuutta ja puhumaan leikkauksista.

Meidän tehtävämme on nyt vahvistaa luottamusta yhteiskunnassa pitämällä huolta ihmisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta.

Kun akuutti kriisi on ohi, tulemme tarvitsemaan elvyttäviä toimia. Näistä linjattanee seuraavissa lisätalousarvioissa.

Esimerkiksi kaikille suomalaisille jaettava elvytysseteli olisi tehokas tapa vauhdittaa kulttuuri- ja palvelualojen elpymistä.

Nämä alat ovat kriisin suurimpia kärsijöitä ja seteli tukisi yrittäjiä sekä pieni- ja keskituloisten mahdollisuuksia käyttää palveluja.

Lisäksi ilmaston näkökulmasta tärkeitä infrahankkeita on syytä vauhdittaa. Samoin kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista.

Poikkeusoloissa on herännyt huoli myös lasten ja perheiden hyvinvoinnista.

Hallituksen tulee panostaa siihen, että mahdollisimman pian annetaan erityistä lisätukea lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi neuvoloihin, päiväkoteihin ja kouluihin.

Myös kunnissa odotetaan jo kuumeisesti hallituksen lupaamaa vähintään miljardin euron tukipakettia ja tästä olisi hyvä saada lisätietoa mahdollisimman pian, jotta kunnat voivat keskittyä kuntalaisten hyvinvointiin eikä taloushuoliin.

Puhe eduskunnassa 12.5.2020.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *