Valtuusto kuuli 11.2.2013 Metropolialueen selvityshenkilöiden raportin erilaista ratkaisuvaihtoehdoista, joilla Helsingin seudun koko alueen yhteisiä asioita voitaisiin organisoida paremmin yli nykyisten kuntarajojen. Joidenkin mielestä kaikki on hyvin Keravalla, mutta mielestäni on mietittävä millaista elämää täällä eletään, ei vain viiden, vaan 50 vuoden kuluttua. Miten parhaiten voidaan organisoida asumisen, liikenteen ja ympäristön kysymykset koko Helsingin seudulla, johon Kerava kuuluu.
Työmatkojen tukeminen on välttämätöntä kaupunkiasumisen kallistuessa
Olen tehnyt tänään kirjallisen kysymyksen työmatkavähennysten ehdoista sekä kestävän työmatkaliikenteen edistämisestä. Työmatkavähennyksen saamisen ehtoja tulisi kohtuullistaa nykyisestä. Esimerkiksi Uudellamaalla Helsingin kehyskunnissa julkinen liikenne ei pääsääntöisesti pelaa poikittaissuunnassa. Töistä on ehdittävä hakemaan lapsi ennen päiväkodin sulkemisaikaa, mutta samalla olisi ehdittävä tekemään täysi työpäivä. Kahdeksan tunnin työpäivä ja siihen päälle jopa pari tuntia julkisilla per suunta työmatkaan, … Lue lisää